Rakkaani, Conan Barbaari on Juho Mantereen käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä koulukiusatun Pöpön elämästä. Pakopaikka arjesta löytyy fantasiakirjallisuudesta. Teos on Mantereelle henkilökohtainen ja pohjautuu hänen nuoruuteensa pienessä kylässä 90-luvun laman aikaan.

Hyppään suoraan loppukohtaukseen. Jos et ole nähnyt Rakkaani Conan Barbaaria, tämä pohdiskelu ei todennäköisesti tavoita sinua ja tarjoaa vain spoilereita. Mutta jos olet nähnyt teoksen ja poistuit teatterista hämmennyksen vallassa, löydämme varmasti yhteistä pohdittavaa.

Teoksen loppu jättää valtavan tilan katsojan omalle tulkinnalle. Muistatko vielä, miten näytelmä päättyi? Piirtoheitin valaisee seinälle luokkakuvan. Pöpö piirtää rastit jokaisen kasvoille, yhtä lukuun ottamatta. Hän nousee seisomaan merkitsemättömän kasvon kohdalle, katsoo yleisöä ja hymyilee. Taustalla soi Ruusujen Glitchit. Sali pimenee, näytelmä on ohi.

Mitä juuri tapahtui?

Asioiden yliviivaaminen tarkoittaa, että ne ovat poissa päiväjärjestyksestä. Yksi kasvoista jäi rastittamatta. Ystäväni tulkitsi, että Pöpö säästi mielitiettynsä Sabrinan. Minä käsitin, että hän jäi seisomaan oman kuvansa kohdalle. Pöpö säästi – siis pelasti – itsensä.

Näen loppukohtaukselle karkeasti kolme erilaista tulkintaa. Valoisin tulkinta on, että Pöpö poisti ”luokkakaverinsa” symbolisesti eli pääsi yli koulukiusaamisesta. Hän ikään kuin pyyhki heidän muistonsa ja jatkoi matkaansa varhaisaikuisuuteen. Mutta voiko kukaan koskaan todella päästä niistä arvista, mitä koulukiusaaminen aiheuttaa?

Olen itse nähnyt näytelmän kahdesti. Ensimmäisellä kerralla koin, että Pöpön piirtämät rastit kasvoilla kuvasivat sitä, kuinka hän jollain keinolla pääsi henkisesti yli koulukiusaajistaan. Käsikirjoittaja-ohjaaja Mantereen käsiohjelmaan kirjoittamasta tekstistä päätellen hänet pelasti teatteri. ”Minulle kävi lopulta hyvin! (…) Hänen (Aristoteleen) mukaan arki aiheuttaa ihmisessä kuormitusta, jonka teatterirituaali puhdistaa.”

Kun näin Rakkaani, Conan Barbaarin uudelleen noin kuukautta myöhemmin, tulkitsin lopun tyystin eri tavalla. Yllätyin, että tällä kertaa näin Pöpön koulusurmaajana. Tämä loppu vaikutti epätyydyttävältä, sillä olinhan vienyt ystäväni katsomaan näytelmää, mikä voimaannuttaisi meitä murrosikäisinä fantasiamaailmaan paenneita. Ystäväni mielestä Pöpön bofferimiekan aiheuttama kaaos sekä opettajan varoitus väkivaltafantasiakirjallisuuden turmiollisuudesta ennakoivat juuri tällaista loppuratkaisua. Tämä on tulkinnoista toinen ja traagisin.

En millään halua uskoa, että Mantere antaisi Pöpön tarinan loppua näin. Kolmas tulkinta: kenties koulusurma tapahtui, mutta vain Pöpön fantasiamaailmassa. Toinen näytöshän koostui lukuisista fantasiakohtauksesta, joten miksei koko näytelmä päättyisi mielikuvitustekoon. ”Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa” oli näytelmän mukana kulkeva voimalause. Pöpö ehkä eli väkivallanteot mielikuvituksessaan, kuten opettajansa teki ensimmäisessä näytöksessä. Mielikuvitus ja fantasiamaailma olivat niitä asioita, mitkä vahvistivat, eivätkä tappaneet.

PS. Vaikka rakkauteni ei ole yhtä voimakasta kuin Pöpöllä Conania kohtaan, niin Kirsi Tarvainen – olit ihana! Ilmiömäisen Conan Barbaarin väkevyyttä oli maustettu ripauksella huumoria. Komiikka oli hallussa myös opettajalla sekä kyypparilla. Parasta!

Rakkaani, Conan Barbaarista on jäljellä 5 näytöstä. Näytöskausi päättyy 5.12.2020.

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s