Kotikriitikko Emilia julkaisi alkuviikosta yhteisesti haastattelemamme muusikko-näyttelijä Mikael Saaren mietteitä siitä, millaista on freelance-näyttelijän arki. Tässä haastattelumme toisessa osassa Saari kertoo Amélie-musikaalin kautta tarkemmin, millaista on suurmusikaalissa esiintyminen. Hänen mukaansa teatteri vaatii äärimmäistä yhteistyötä, eikä virheiltäkään vältytä.

Mikael Saari

Mistä yleensä aloitat roolin rakentamisen, ja miten se siitä jatkuu? Mikä on tärkeää?

  • Kyllä se menee intuitiolla. Musikaalissa tekstiä voi usein olla aika vähän, joten ainoastaan repliikkien pohjalta on aika mahdotonta tehdä mitään. Tottakai jos elokuva on esikuvana, kuten Améliessa, ohjaa se henkilöä hyvin paljon. Sitten on tietysti asetelmalliset tekijät: siinä missä Amélie on äärimmäisen eksentrinen ja selkeästi hahmo, hänen vastapelurinsa ja vastamaailmansa täytyy silloin olla jotain muuta. Hahmon luominen on siis aina monen osan summa. 
  • Käyn omassa päässäni läpi ajatuksen roolista aika nopeasti, tuon sen ajatuksen harjoituksiin ja seuraavaksi se onkin ohjaajan käsissä. Varsinkin tutun ohjaajan kanssa [Améliessa Reija Wäre] tietää täsmälleen, että hän kertoo minulle, missä ajatukseni eroa siitä, mikä näyttää hyvältä kokonaisuudessa. Se on tosi ihanaa ja turvallista!

On pelattava yhteisen lopputuloksen ja tarinan eteen ennemmin kuin olla hassu hahmo.

  • Tämä on aina ryhmätyötä. Jokaisen hahmon on oltava se tyyppi, mikä on, mutta samalla oltava näyttelijä työssään ja tiedettävä oma paikkansa lavalla. On pelattava yhteisen lopputuloksen ja tarinan eteen ennemmin kuin olla hassu hahmo. On hirveän tärkeää, ettei syö keneltäkään toiselta mitään ja ymmärtää kokonaisuuden, minkä osana on. Ja sehän ei ole mitenkään vähän vaadittu, joten myös siksi meillä on ohjaaja, joka kertoo, milloin pitää olla turpa kiinni ja liikkumatta ja milloin on oma vuoro.
Améliessa Mikael Saari esitti muun muassa Nino Quincampoix´ta. Améliena Marketta Tikkanen.

 Miten lähestyt hahmoa musiikillisesti vs. näyttelijäntyöllisesti? 

  • Kun esimerkiksi Améliessa reploja on vähän, Ninon hahmo rakentuu musiikin, laulujen sanojen ja musatyylin kautta. Kun tässäkin lauletaan aika korkealta ja sellaista tietynlaista folk-musaa, täytyy ensin tehdä se tekninen työ ja harjoitella musa kohdilleen. Se on silkkaa tekniikkaa ja musaa siinä missä tekstin ja dialogin opettelu on taas puhtaasti näyttelemistä. Pikkuhiljaa niitä ruvetaan sitten yhdistämään niin, että se on sama hahmo, joka tekee molempia. Tekniikan pitää siis olla hallussa ensin, ja sitten siihen voi ruveta rakentamaan sisältöä. 

Kumpi on ensisijaista musikaalibiisissä: laulun tekniikka ja tulkinta sinänsä, vai roolin kautta tekeminen? 

  • Se riippuu ihan hirveästi jutusta, tyylilajista ja hahmosta. Mutta on todella kummallista, jos joku hahmo puhuu tietyllä tavalla ja tietynlaisia juttuja, ja sitten alkaa yhtäkkiä briljeeraamaan, eli ikään kuin näyttämään, että tämä näyttelijä on oikein hyvä laulaja ihmisenä ja muusikkona. Ei kukaan varmasti niin tee, mutta olisihan se mahdollista laulaa ikään kuin eri tyylilajissa ja ihan eri sisältöistä juttua. 
  • Ehkä se menee juuri niin, että pitää ensin teknisesti osata se matsku ja musa niin hyvin, että sillä pystyisi jo vähän briljeeraamaan. Voi vaikka kokeilla ne jutut pois alta, ja sitten ruveta tekemään hahmon kautta. 

Kun Stingin musa on tietynlaista, sen kanssa ei voi kauheasti kikkailla.

  • Minusta ehkä paras esimerkki on näyttelijä Anna Victoria Eriksson, joka oli täällä esimerkiksi Viimeinen laiva -musikaalissa. Hän on aivan äärimmäisen uskomattoman hyvä laulaja, joka pystyisi ihan miten tahansa laulamaan mitkä tahansa biisit, mutta kun Stingin musa on tietynlaista, sen kanssa ei voi kauheasti kikkailla. Ei voi lähteä koloratuurisopraanona tekemään oikeestaan yhtään mitään ylimääräistä, koska se on kerta kaikkiaan hahmosta pois ja ylipäätään koko musatyyliin väärä. Hän oli aivan täydellisen hyvä, ja oli kutkuttavaa tietää, miten paljon kaikenlaista muutakin hän osaa. 
Anna Victoria Eriksson ja Mikael Saari musikaalissa Rock of Ages (2016)

Améliessa sinulla on kaksi roolia. Miten erotat ne toisistaan?

  • Siinä mennään tyylilajista toiseen. Ninona olen aika maanläheinen, ja silloin minusta tuntuu — ja nämähän ovat mielipideasioita — etten voi kauheasti tehdä mitään hahmoa siitä. Tottakai Nino on arka ja ehkä myös siihen maailmaan sopien kummallinen, mutta kuitenkin niin vähän, että se pysyy uskottavan rajoissa. Elton John on taas täysin unihahmo, joka voi laulaa oopperaa tai jotain kummallista vinkumista tai kiekumista ihan miten sattuu, koska koko sen kohtauksen tyylilaji on niin eri. 

Täytyykö usein tehdä vaikeita temppuja lavalla, esimerkiksi roikkua katosta pää alaspäin?

  • Aika vähän on omalle kohdalle sattunut, koska ainahan meillä on tanssijakavalkadi, etenkin kun Reija tekee. Mutta kun olen tavannut Reijan ensimmäistä kertaa, hän on laittanut minut sellaisen pienikokoisen tanssijan selän taakse ja sanonut: “otetaan tosta lantiolta kiinni ja sit heität sen tonne oman selkäs taakse”. Minä vastasin: “onks tässä joku väärinkäsitys, en mä osaa tanssia?” ja hän vain siihen: “joo joo, kyllä mä tiiän, mut nyt vaan lähetään kokeilee, et ihmisiähän me kaikki ollaan”. Hän on venyttänyt ainakin minun rajojani koko meidän tuntemisemme ajan. 
Mikael Saari pää alaspäin katosta roikkuvana Elton Johnina.

Miten toimii se, että roikkuu pää alaspäin katosta ja laulaa?

  • No ei se kauhean hyvin toimi! Mutta nimenomaan se on kauhean ihanaa! Jos nyt ihan suoraan sanon, niin on tosi suurta luksusta, että saa tehdä tuollaisia juttuja. Omille äärirajoille tanssijana pääsen hyvin nopeasti, mutta laulun kanssa on aika vähän sellaisia juttuja, joissa olisi oikeasti pulassa. Nyt on ihanaa olla laulajana ihan kusessa! Mutta samoja lihaksiahan ne laululihakset on pää alaspäinkin. Se tuki tulee joka tapauksessa vatsalihaksista ja koko kropasta, joka on ihan yhtä lailla käytössä noinkin. Paljon vaikeampaa on laulaa esimerkiksi selällään maaten. Jos näyttelee vaikka jotain kuolinvuodekohtausta — enpä ole kyllä sellaista tehnyt — jossa pitäisi näyttää siltä, että kaikki voimat ovat menneet, eikä saisi lihaskaan liikahtaa, niin sitten ääni tulee pelkästään kurkusta ja silloin se on raskasta. 

Mokia tulee, vaikka miten olisi harjoitellut.

Mitkä ovat olleet Amélien kohokohdat ja mitkä sen suurimmat haasteet?

  • Kyllä minun suurin haasteeni oli se keinu. Nämä ovat juuri näitä detaljeja, joita yleisön ei ole tarkoitus nähdä, mutta pelkästään siihen, että sain itse sen turvavaljaan napsaistua yhdellä kädellä auki, minulla meni varmaan kaksi päivää, jolloin vain ronklasin sitä. Siinä on sellainen vuorikiipeilijän klipsi, jonka kanssa pallottelin ja pyörittelin. Se ei edelleenkään joka kerta onnistu, ja minä jään kiinni siihen saakelin valjaaseen, jolloin sille hahmolle tulee muutama kirosana lisää. Ja onhan se vähän antikliimaksi, kun keinu on maassa, enkä minä edelleenkään pääse siitä irti. Mutta nämä ovat juuri niitä asioita, kun mokia tulee, vaikka miten olisi harjoitellut. Se on kuitenkin myös ehkä palkitsevinta sitä kautta. 
  • Tykkään Ninon biiseistä todella paljon. Hänellä on kaksi isompaa soolobiisiä tässä jutussa, ja pidän niistä molemmista. Niitä on kiva laulaa, ne ovat sattumalta ihan oikealla korkeudella ja ovat siinä mielessä — käytän nyt tätä sanaa, kun en keksi muutakaan — helppoja, siis kiitollisia, koska ne on ihan kuin omaan suuhun kirjotettu.

Bonuskysymys: Teetkö vielä omaa musiikkia?

  • Kyllä minä teen koko ajan. Se on enemmän sellainen epäromanttinen asia, että kyllä minä kirjoittelen biisejä niin kuin tähänkin asti, mutta — tämä on nyt hirveän kyynistä ja jotenkin mustaa — en pysty perustelemaan sitä, että laittaisin aikaa ja rahaa harrastukseen, joka ei oikeastaan tuota mitään. Se ei tuo lapsille leipää suuhun ja se vie minut pois kotoa hirveän pitkiksi ajoiksi. Studiohomma ja keikkailu vievät aivan valtavan paljon aikaa, joten ne ovat ihan tämän elämäntilanteen myötä jääneet. Kyllä minä aion jossain vaiheessa jonkun EP:n polkaista pihalle, mutta keikkailua en tässä elämäntilanteessa pysty perustelemaan mitenkään. Jos biisit olisivat parempia, niin ehkä sitten. Minusta on kuitenkin kauhean ihana asia, että on olemassa se yksikin levy, joka me saatiin saatettua maailmaan. 

Kiitos paljon kiinnostavasta haastattelusta ja onnea tuleviin töihin, Mikael!

  • Anna ja Emilia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s