Viime keskiviikkona Turun Kaupunginteatterissa vierailivat Red Nose Companyn klovnit Babylon ja Re. Korona oli uutisten ykkösaihe jo silloin, mutta vielä hyväntyylisen vitsailun kohteena, kun klovnit demonstroivat vallankäyttöä kättelyn keinoin. Epidemian ehkäisytoimenpiteet eivät olleet vielä kiristyneet ja yleisössä vallitsi iloisen tiivis tunnelma. Eipä kukaan arvannut, että kahden päivän kuluttua kevään teatteriesitykset peruttaisiin 12.4. saakka!

Turun Kaupunginteatteri päivittää tiedotustaan aiheesta tällä sivulla. Teatterinystävien ei auta nyt kuin odottaa rauhassa poikkeustilanteen ohimenemistä. Ehdimme teatteriin myöhemminkin – nyt etusijalla on kaikkien terveys!

Babylon (Minna Puolanto) ja Re (Hanna Seppä)

Entäpä ne klovnit?

Olen erittäin iloinen, että ehdin nähdä Babylonin – klovnin vallankahvassa ennen teatterin kevätkauden keskeytymistä, sillä se oli todella vaikuttava! Klovneria on minulle niin tuntematon taiteenlaji, että ennakko-odotuksiakin oli vaikea asettaa. Ensikosketukseni lajiin oli viime syksynä, kun Mike ja Zin samasta kiertueteatterista esittivät Don Quijoten Turun Kaupunginteatterissa.

Silti Babylon yllätti, koska esitysmuoto oli täysin erilainen. Tällä kertaa ei tulkittu kirjan käännekohtia, vaan Babylon (Minna Puolanto) esittää omia päätelmiään vallankäytöstä ja jakaa myös henkilökohtaisia kokemuksia aiheesta. Välillä minusta tuntui, kuin olisin seurannut inspiroivaa TED Talk -esitystä.

Esitys on rakennettu taitavasti. Vallankäyttö on teemana alusta asti, sillä kun Babylon ottaa yleisönsä vastaan salin ovilla, niin Re (Hanna Seppä) joutuu piilottelemaan näyttämöllä olevan puun takana. 1,5-tuntinen esitys tutkii valtaa henkilökohtaisella ja yleisellä tasolla, naurattaen pistävillä imitaatioillaan ja koskettaen Babylonin omilla kokemuksilla. Esitys päättyy pieneneviin lopputeksteihin ja siinä kutistuviin klovneihin.

Babylon on ennen kaikkea viihdyttävä kokonaisuus. Kamalillekin asioille pystytään nauramaan ja se vapauttaa. Puvustus elää ja tukee näytöksen kulkua sekä siinä esitettäviä hahmoja. Mustavalkoiset klovnimaskit korostavat kasvojen eleitä – toisinaan myös eleettömyyttä – ja loppukiitosten aikana kasvoilta riisutut punaiset nenät tekevät hätkähdyttävän vaikutuksen.

Babylon saa vallan elementit, kruunun ja valtikan, mutta ne eivät tuokaan mukanaan vallantuntua.

Vallankäyttö on omia valintojamme arjessa

Babylon-klovni kehotti kaikkia avaamaan silmät ja tutkimaan arkipäivän vallankäyttöä. Kuka on vienyt teatterin katsomossa käsinojan itselleen? Miten bussissa vallataan omaa tilaa?

Joku saattaa sanoa, että nyt vallankahvassa on korona. Korona sulkee teattereiden ovet, laittaa meidät etätöihin ja pistää meidät neljän seinän sisälle koteihimme. Oikeasti nämä päätökset on tehnyt ihminen, eikä virus, ja tarkoituksena on, että epidemian edetessä valta on meillä ihmisillä.

On hyvää vallankäyttöä pestä kädet hyvin. On vastuullista vallankäyttöä jäädä kotiin, jos se on mahdollista. On armollista vallankäyttöä olla tyhjentämättä kaupanhyllyjä vessapaperista ja hernekeitosta. Sinä ja minä käytämme valtaamme juuri nyt.

Pysytään rauhallisina ja terveinä!


Kuvat: Mark Sergeev
Video: Juha Tuisku, Ida Järvinen, Marzi Nyman

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s