Kauniina elokuun lopun päivänä viime vuonna vietin uskomattoman hienon päivän Turun kaupunginteatterilla Amélie-musikaalin harjoituksia seuraten. Aamupäivän harjoitusten jälkeen sain tilaisuuden haastatella Amélien ohjaajaa ja koreografia Reija Wärettä, jonka kokemus teatterikentällä etenkin koreografina on huikea. Haastattelussani halusin selvittää, minkälaista on ohjata Amélien kaltaista suuren luokan musikaalia ja minkälainen polku voi johdattaa ohjaajan pestiin. 

Ohjaaja Wäreellä oli oma salainen rauhoittumispaikka, jonne hän johdatti minut sokkeloisen teatterin läpi. Istuimme vierekkäin rappusilla, ja minua jännitti aika paljon, mutta haastateltavani rauhallisuus ja hyväntahtoinen ilmapiiri saivat minut lopulta rentoutumaan niin, että haastattelukin alkoi sujua. Nyt olen vihdoin saanut kirjoitettua puhtaaksi sen, mitä juttelimme tuona elokuisena iltapäivänä pari viikkoa ennen Amélien ensi-iltaa. 

Miten päädyit ohjaajaksi? 

– Olin ensin tanssija, mutta rupesin tekemään jo pian koreografioita. Olin 18-vuotias, kun tein ensimmäisen kerran ammattiteatteriin koreografian. En tajunnut teatterista vielä mitään siinä kohtaa, mutta sen jälkeen olen ollut teatterissa kauhean paljon ja ollut tekemässä varmaan kahdeksaakymmentä eri musiikkiteatteriesitystä. 

– Hiljalleen se lähti niin, että ensin tein vain askeleita ja sitten rupesin tekemään askeleita ja vaihtoja ja sitten hissukseen olinkin jonkun ohjaajan apulaisohjaajana tai jaoin sitä ohjaajuutta jonkun kanssa. Askel askeleelta vastuu kasvoi, ja sitten se jossain vaiheessa taittui siihen, että yhtä hyvin voisi sekä ohjata että tehdä koreografian. Se tuli ihan pikkuhiljaa, en itse osannut ajatella, että se voisi mennä näin pitkälle. 

– Tanssia minä halusin tehdä ja olenkin ihan tosi tosi pienestä asti tehnyt koreografioita. Sellainen oma luominen ja keksiminen on aina ollut se oma juttu. Jo ennen kuin olin edes koulussa, tein sellaisena omana mielikuvitusleikkinä koreografiaa, eli se on ollut tosi sisäsyntyistä. Kaikki lähti siis ensin liikkeen kautta, ja sitten se kiinnostus kaikkeen muuhun ja luotto siihen, että voi itse tehdä hiljalleen kasvoivat. 

Mistä lähdet liikkeelle, kun alat suunnittelemaan tämän luokan produktion ohjaamista? Mistä aloitat?

– Tässä prokkiksessa ihan alussa tehtiin visuaalista suunnittelua. Koska Amélie on niin visuaalinen teos, olemme suunnitelleet sen visuaalista ilmettä jo kuukausia. Yleisesti pyrin ensin hahmottamaan kokonaisuuden: miten rytmi menee, miltä kaikki näyttäisi, mikä on tyylilaji, mihin suuntaan musiikkia sovitetaan ja niin edelleen. Suunnittelen siis aluksi sellaisia isoja, läpi esityksen kantavia ratkaisuja ja sitten alan miettimään sitä pienemmissä osissa, kuten alku, keskikohta ja loppu, ja siitä sitten edelleen pilkon pienemmiksi osiksi. 

Onko Amélien kaltaisessa Broadway-musikaalissa joitain tiettyjä linjauksia, joita tulee noudattaa, vai saako sen tehdä millaiseksi haluaa?

– Se riippuu ihan musikaalista, eri musikaaleissa on erilaisia ehtoja. Ehdot riippuvat siis siitä, millainen sopimus on minkäkin jutun kanssa. Tähän Améliehen on erikseen haettu lupaa musiikin sovittamiseksi uudestaan vähän erilaiseksi, eli kunkin jutun kohdalla pitää aina neuvotella se diili, minkä mukaan mennään. Esimerkiksi meillä on tässä sellainen ehto, että biisejä ja niiden järjestystä ei saa vaihtaa eikä niitä saa jättää pois, mutta muuten me saamme tehdä sellaisen version kuin haluamme. 

Mikä on ollut vaikein ratkaisu tehdä? Onko joku valvottanut öitä?

– Helposti menee niin, että unohdan heti kaikki ne ratkaisut, joita olen tehnyt jo ja mitkä tuntuu hyvältä. Koska ne on jo hoidettu, ne tavallaan jää taakse ja alan stressaamaan kaikkea sitä, mikä ei ole vielä kasassa. Sen takia – ja koska olen sen luonteinen, että mietin aina vain jo seuraavaa ja sitä seuraavaa ratkaisua – on välillä sellainen olo, ettei olisi tehnyt mitään, vaikka olisikin tehnyt jo kauhean paljon. Tässä jutussa olen tehnyt yhden numeron kokonaan uusiksi. Olin miettinyt sen tietyllä tavalla, mutta sitten tajusin, että sen pitää olla paljon paljon vauhdikkaampi ja siinä pitää olla paljon enemmän liikettä. Vaikka kuinka hyvin yrittää miettiä kaiken etukäteen, niin juttu aina tietysti elää muun muassa sen mukaan keitä muita siinä on mukana ja miten kokee ne omat ratkaisut, kun näkee ne lavalla. 

Kuinka paljon ideoita syntyy hetkessä, kun ohjaa? Kuinka usein ideat menevät kokonaan uusiksi?

– Minusta on tärkeää, että näyttelijät saavat myös itse keksiä asioita. Monesti yritän tehdä sellaisen ikään kuin kartan tai reitin, mitä näyttelijä seuraa, ja monesti näyttelijä keksii sen asian, jonka olen halunnutkin hänen keksivän, kun vain tyrkkään hänet sille reitille. Sitten vain katselen ja huomaan, että nyt se keksi tuon ja nyt se keksi tuon. Eli ne asiat, mitä olen toivonutkin löytyvät, mutta niistä tulee elävämpiä ja enemmän omia sille esiintyjälle. Lisäksi monta ihmistä yleensä keksii enemmän asioita, kuin yksi vain. Minusta on kauhean ihana ottaa sinne niitä asioita, joita syntyy siinä hetkessä!

– Minun työni on se, että pidän kokonaisuuden kasassa ja huolehdin, että sieltä näkyy ne asiat, mitkä sieltä kuuluukin näkyä, kokonaisuus pysyy loogisena ja rytmi toimii. Minusta ennakkovalmistautuminen on sitä, että olen miettinyt kaikkea tarpeeksi paljon, jotta sitten, kun tulee sellaisia hetkessä syntyviä juttuja, pystyn heti suhteuttamaan sen kaikkeen siihen muuhun, mitä esityksessä tapahtuu ja tiedän, onko se juttu sellainen asia, joka tuo lisää vai sellainen joka hämää. 

Onko tämä ollut vaikea produktio ohjata? Mikä fiilis sinulla on tästä tällä hetkellä?

– Työryhmä tässä on tosi kiva, sen kanssa on tosi ihana tehdä töitä, minkä varmaan huomaakin. Kun katsoo, niin varmaan näkee, että ihmiset ovat aika auki ja välittömiä. Mutta kun on sekä ohjaajana että koreografina, niin siinä on tosi paljon työtä. Minulla on tosi iso vastuu: jos en ole tehnyt omia töitäni hyvin, eivät muutkaan voi tehdä heidän töitään hyvin. Koitan olla niin hyvin valmistautunut, että kaikki muut pystyvät parhaimpaansa. 

– On tämä myös pelottavaa ja jännittää ihan törkeästi! Sitten on niitä ihania hetkiä, kun se sellainen taika syttyy, että ajatukset siirtyvät omasta päästä ulos niille esiintyjille. Pelottavin hetki on siinä, kun on omassa päässä miettinyt jotain, eikä sitä ole vielä missään muualla. Sitten on ihan semmoisessa paniikkikrampissa ennen kuin se ajatus rupeaa konkretisoitumaan. Kaikki helpottaa, kun se konkretisoituu, ja näen, olenko miettinyt oikein, pitääkö miettiä tai tarkentaa vielä jotain ja niin edelleen. Se odottamisen tuska on aina pahin. 

Kuinka usein selität tai perustelet jotain tiettyjä ratkaisuja näyttelijöille tai muulle työryhmälle?

– Kyllä minä yritän aina ne perusperiaatteet sanoa, siis mihin pyritään ja miten toivon, että joku asia kokonaisuudessa menee. Sellaisia koreografisia ohjeita, kuten ojenna polvi tai liiku metri johonkin suuntaan, en selitä, sillä ne ovat vain sellaista teknistä ohjeistusta. Uskon, että on mielekkäämpää tehdä töitä ja lopputulos on parempi, jos se on siinä yhteisesti synnytetty ja tehty sillä tavalla, että kaikille on selkeätä se, mitä tehdään ja miksi.

Onko sinusta helpompaa ohjata ja tehdä koreografia vai pelkästään ohjata tai tehdä koreografia? 

– On se helpompaa tehdä vain koreografia, mutta tykkään siitä koko kokonaisuuden kehittelystä. Mutta vaikka tekisi mitä, niin teatteri on aina yhteistyötä. Siellä aina vaikuttavat muun muassa lavastaja ja valosuunnittelija ja pukusuunnittelija ja kaikki muut, eli teatteri ei ole sooloilulaji millään tapaa. 

Jos sinun pitäisi tehdä johonkin teokseen vain ohjaus, eikä koreografiaa, miten se toimisi?

– Itse en ole koskaan ollut ohjaaja niin, että joku muu tekisi koreografiat. Mutta jos tekee vain koreografiaa ja joku toinen ohjaa, niin sitä yrittää tavallaan lukea sen ihmisen [ohjaajan] ajatuksia koko ajan, lukea mitä se hakee ja mitä se kaipaa ja koettaa täydentää sitä sen ajatusta. 

Mitä tanssi mielestäsi tuo teatteriin? Mikä on sen funktio esityksissä?

– Tanssi voi tehdä paljonkin asioita. Se rytmittää esitystä. Fyysisyys ylipäätään (koska joskus voi olla vaikea sanoa, onko jokin näyttelemistä, tanssia, sekä että vai jostain sieltä puolivälistä) ja se tapa, jolla joku roolihahmo liikkuu voi kertoa paljon siitä hahmosta. Tanssi ja liike rakentavat myös aikakautta ja tyylilajia, ja tällaisessa jutussa, joka kertoo mielikuvituksesta, se on myös osa sitä mielikuvitusmaailmaa. Se, että yhtäkkiä ihmiset voivatkin liikkua sellaisin tavoin, miten me arkena emme kaupungilla vihanneksia ostaessa yleensä liiku, luo sitä fantasiamaailmaa tässäkin teoksessa. 

Onko sinulla joku unelmien teos, jonka haluaisit ohjata?

– Voi! On niitä useampiakin! Olen nyt tehnyt paljon kantaesityksiä. Minusta olisi ehkä kiva yhdistää puhedraamaa ja tanssiteatteria, sellaisen prokkiksen haluaisin tehdä seuraavaksi. 

Kiitos haastattelusta ja siitä, että sain tulla seuraamaan treenejänne! Minulla oli aivan mahtava päivä teatterilla!

– Anna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s