Teatterin päänäyttämöllä nähdään lämminhenkistä lastenteatteria Babe, urhea possu -musiikkinäytelmän merkeissä. Lavalla on sekä näyttelijöitä että nukkeja, kun tarina Babe-possusta (Merja Pöyhönen ja Sirpa Järvenpää) kerrotaan. Baben kohtalo joulukinkkuna vaihtuu Grand Prix -tason paimenkoirakisaajaksi, kun maatilan isäntä herra Hogget (Stefan Karlsson) huomaa Baben erikoiset kyvyt paimenpossuna.

Babe kattaa lavalle niin laadukkaan ja taidolla tehdyn nukketeatteriesityksen, että sitä kelpaa mennä katsomaan aikuistenkin kesken. Välillä pääpossulta pääsee pieru ja eräältä hahmolta kiskotaan kalsarit jalasta – ja sekös lapsiyleisöä naurattaa – kun taas aikuiset myhäilevät 90-lukulaisille viittauksille NMT-GSM-puhelimista ja Ruokolahden leijonasta. Babesta jäävät kuitenkin päällimmäisenä mieleen viehättävät hahmot, kaunis tarinankerronta ja ihastuttavat nuket.

Nukketeatteri täyttää päänäyttämön vaivatta. Jani Uljaan lavastus on kuin lastenkuvakirjasta ja taustamaisema tuo syvyysvaikutelman, mitä käytetään hauskasti hyödyksi useaan otteeseen. Tuomas Lampinen on vaatettanut ihmishahmot lavastuksen kanssa yhteensopiviin seepiasävyihin ja ruutukuvioihin. Kokonaisuutta on miellyttävä katsoa.

Ja entäpä ne eläimet! Heini Maarasen suunnittelemat ja rakentamat nuket vievät sydämen. Paitsi että niissä näkyvät käsityötaidot, niin jokaisesta on ajatuksella luotu oma persoonansa. Lampailla on omat ilmeensä ja koiranpennuilla yksilölliset kuviointinsa. Tekstuurit näyttävät niin houkuttelevilta, että esimerkiksi Mää-lampaan (Pia Kalenius ja Anna-Kaisa Kuisma) syliin tekisi mieli hypätä. Nukkien autenttisuutta lisäävät käytettyinä hankitut materiaalit, kuten lastenvaunujen renkaat ankkojen jalkoina ja rumpukapulat lammasnukkien kahvoina.

Nukkien lisäksi eläiminä nähdään näyttelijöitä eläinpuvuissa, joiden suunnittelu on Lampisen käsialaa. Niissäkin on Maarasen nukkien tapaan kiinnostavia pintatekstuureita, hauskoja muotoja ja tarkkaa kädentaitoa.

Näyttelijöillä ja nukettajilla näyttää olleen valtavan hauskaa Milko Lehdon ohjauksessa ja Timo Väntsin nukkeohjauksessa. Lavalla olevat tekijät ovat rooleissaan kuin kotonaan ja tekevät esityksestä yhteisen elämyksen yleisön kanssa. Kokeilepa vaikka antaa aplodit eläinten rivitanssille, niin Kukko (Aaro Wichmann) jää ottamaan kunnian vastaan, tai katsopa ankkajonon menoa, niin ehkäpä yksi niistä kääntyy katsomaan sinuun takaisin.

Ihastuttavin oli minusta Minna Hämäläinen Fly-paimenkoirana. Fly opettaa elämän perustaitoja koiranpennuilleen ja ottolapselleen Babelle, mutta oppii tarinan aikana itsekin jotain uutta elämästä. Fly kokee näytelmän aikana myös niin koskettavaa surua, että sen kohtauksen aikana en pystynyt eturivin paikaltani edes katsomaan Hämäläistä silmiin.

Musiikkikohtaukset ja koreografia ovat rytmikkään mukaansatempaavat – laulu on taattu korvamato, jota hyräiltiin illan päätteeksi narikkajonossa. Vinkkinä Baben tosifaneille suosittelen käsiohjelman hankintaa. Tällä kertaa käsiohjelma on iso Babe-juliste, minkä kääntöpuolelta löytyvät korvamadon laulunsanat sekä teemanmukaisia päättelytehtäviä.

Babe tarjoaa useita vaihtoehtoja ajatuksenaiheiksi. Ennakkoluulot: mistä ne syntyvät ja kuinka niistä päästään yli? Entäpä käytöstavat, kuinka pitkälle ne voivat viedä? Miksi toiset eläimet ovat ihmisille ruokaa ja toiset eivät?

Minut Babe sai miettimään pienen yksilön merkitystä suuressa maailmassa. Kuinka kurjasti Babelle olisi käynytkään, jos häntä ei olisi maatilalla vastaanottanut Fly? Ympyrä sulkeutuu, kun Babe puolestaan muuttaa Flyn käsitystä lampaista, jotka eivät olekaan niin typeriä kuin Fly on oppinut ymmärtämään, ja siitä, miten muita pitäisi kohdella.

Babe-possu on herkkäsieluinen hahmo, josta olisi voinut kasvaa aivan erilainen, jos maatilalla hänen tielleen olisi tullut esimerkiksi vähättelevä tai halveksuva auktoriteetti eikä äidillinen Fly. Herkkiä ja hiljaisia on meidän ympärillämme työpaikoilla, kouluilla ja harrastuksissa. Tiedätkö jonkun, jolle voisi antaa kannustuksen sanan ja tilaa kasvaa aidoksi itsekseen? Jos tunnistat Baben kaltaisen herkkyyden sinussa itsessäsi, oletko jo sellaisessa seurassa, missä tunnet olosi turvalliseksi vai pitäisikö sinun yrittää hakeutua sellaiseen seuraan?

Millainen vaikutus muilla onkaan meihin – ja meillä muihin!

Kuvituskuva: Marita Koivisto / Turun Kaupunginteatteri
Valokuvat: Otto-Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri

Video: Frontrow

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s