Esitys: Riivaajat

Kävin katsomassa: 4.12.2019

Paikka: Sopukka, eturivin vasen laita

Tuomo Rämön sovittama ja ohjaama Fjodor Dostojevskin kirjaan perustuva Riivaajat oli minulle ehdottomasti syksyn yllättävin esitys. Ennakko-odotukseni olivat vähäiset: Olen kerran lukenut jotain Dostojevskin romaania, mutta jätin sen kesken, sillä se oli mielestäni tylsä. Markus Järvenpää, joka esittää koko kahden tunnin esityksen yksin monologina, ei ole kovin suosittu kaveripiirissäni, ja jo lähtökohtaisesti se, että joku höpöttää yksinään lavalla kaksi tuntia on omiaan herättämään epäilyksiä siitä, mahtaako jaksaa pysyä hereillä koko aikaa.

Ilokseni voin kuitenkin todeta, että esitys ylitti odotukseni oikein toden teolla. Sain kotikriitikko Wanhalta Frouvalta vinkin mennä katsomossa aivan eturiviin ja se todella kannatti! Esitys oli ihanan intensiivinen. Sen tarina sisälsi useita henkilöitä, ja teoksessa oltiin nerokkaasti hyödynnetty yleisöä laittamalla heidät täyttämään osan näistä “rooleista” (kuitenkin ilman julkista nolaamista). Lisäksi Järvenpää hyppi sulavasti noin puolen tusinan roolin välillä, ja osa roolihenkilöistä luotiin pelkkien kaiuttimista tulevien äänten avulla. 

Yksinkertaiset esineet kuvastivat eri roolihenkilöitä. Pidellessään viuhkaa, Järvenpää muuttui Lizavetaksi.

Neljäs seinä murtuu

Eturivissä sain kokea, miten minua syytettiin salaseuran kokouksessa petturiksi ja myöhemmin minuun viitattiin kaupungin typerimpänä orjana. Esityksessä rikottiin ihanasti neljättä seinää niin, että sitä tunsi todella uppoavansa esityksen maailmaan, mutta toisaalta sen verran hienovaraisesti, ettei ainakaan minulle tullut missään kohtaa epämiellyttävä olo. Vähän vain kylmät väreet kutittelivat selkäpiitä, kun punaisten valojen hehkuessa ja tiivistunnelmaisen musiikin soidessa punapukuinen Järvenpää katsoo minua tiiviisti ja pitkään syvälle silmiin ja toteaa: ”Joukossamme on petturi.”

Mielikuvien maalaaja

Suurimman vaikutuksen minuun teki se, miten taitavasti esitys maalasi mielikuvia. Lavalla oli vain muutama kaiutin, jokunen hassu esine ja yksi mies, mutta silti näin ja koin tuon kahden tunnin aikana elävästi, kuinka pienessä kylässä kytee vallankumous, joka nielee mukanaan usean ihmiselämän pysyvästi. Pystyin myötäelämään vallankumouksellisten toivon, ahdistuksen ja tahdon toimia, mutta samalla myös näin sivusta, miten hullua heidän toimintansa todella oli. Oli hätkähdyttävää huomata, miten totaalisesti imeydyin tarinaan mukaan. 

Yllättävän ajankohtainen

Oli myös hämmentävää, miten ajankohtaiselta koko näytelmä aiheineen tuntui. Romaani, johon tämä esitys perustuu, on kirjoitettu 1800-luvun loppupuolella ja kertoo sen ajan vallankumouksellisista Venäjällä, mutta esitystä katsoessani tajusin, miten paljon samankaltaisuutta heidän ajatustensa ja omieni kanssa on. Esityksessä puhuttiin siitä, miten muutosta tarvitaan nyt heti, eikä muutosta ei voi saada, ellei toimita. Itselleni tulivat mieleen pitkät keskustelut muun muassa ilmastonmuutoksesta ja sen torjumisesta/hidastamisesta, joita olen käynyt niin ystävieni kuin perheenikin kanssa. Koemme edelleen olevamme uhattuina, jokainen joltakin taholta, ja haluamme toimia, jotta voisimme rakentaa paremman maailman itsellemme ja jälkeläisillemme, kuten myös 1800-luvun vallankumoukselliset halusivat tehdä. Monet radikalisoituneetkin järjestöt ja muut tahot ovat syntyneet nimenomaan pyrkimyksestä parantaa yhteiskuntaa. Kysymys kuuluukin, mitä keinoja voimme käyttää saavuttaaksemme tavoitteemme? Milloin mennään liian pitkälle?

Yksi mies, monta hahmoa

En ole nähnyt kovin montaa monologiesitystä elämäni aikana, joten minusta tuntuu vähän inhottavalta arvioida Markus Järvenpään työskentelyä lavalla, koska minulla ei ole juuri mitään vertailukohtaa. Minusta hän kuitenkin hoiti hommansa kunnialla. Hänen hahmonsa olivat keskenään selkeästi erilaisia niin fysiikaltaan kuin äänensävyltäänkin ja niiden vaihtuminen oli helppo hahmottaa. Hän otti mielestäni todella hyvin kontaktia yleisöön, eikä ollut sitä tehdessään liian uhkaava. Jotkut hänen hahmoistaan, kuten  Verhovenskin isä, olivat ehkä vähän övereitä, mutta toisaalta ne toivat raikkaan rytminmuutoksen esitykseen. Oli ihailtavaa katsella, miten Järvenpää pystyi vaihtamaan hurjasta laulu-räppi-riehumishahmosta yhtäkkiä epävarmaan ja määräiltävään upseeriin, joka on korviaan myöten rakastunut. 

Punaiset silmälasit päässään lavan valtasi Stavrogin.

Loistava valo- ja äänimaisema

Erityismaininnan ansaitsevat vielä Hannu Hauta-ahon suunnittelema äänimaailma ja Marko Kallelan suunnittelemat valot. Ne tukivat loistokkaasti esitystä kuljettamalla tarinaa eteenpäin ja nimenomaan luomalla mielikuvia ja tunnelmaa, mutta eivät silti pompanneet mitenkään häiritsevästi päärooliin. Kaiuttimien nerokas sijoittelu ja niillä luodut hahmot tekivät minuun suuren vaikutuksen, varsinkin yhdistettynä neljän seinän rikkomiseen. 

Esityksessä oli muutama asia, jotka jätettiin mielestäni lunastamatta. Esimerkiksi katsomossa vieressäni oli varattu paikka, ja odotin koko ajan, milloin Järvenpää istahtaa siihen viereeni ja alkaa juttelemaan kanssani, mutta niin ei kuitenkaan koskaan käynyt. Kenties paikka oli oikeasti varattu jollekin henkilölle, joka ei vain sattunut paikalle, mutta minusta tuntui kuin se olisi ollut tyhjä vain minun kiusakseni. Lisäksi Kirillovin ukulelen säestämä laulu, joka lopulta muuttui totaaliseksi riehumiseksi, oli mielestäni vähän hassu ja irrallinen kaiken keskellä, mutta toisaalta se vaikutti esityksen rytmiin aika mukavasti. 

Nuoret, menkää katsomaan!

Kaiken kaikkiaan nautin esityksestä todella paljon ja voin suositella sitä kaikille. Uskon, että erityisesti vähän nuoremmat voisivat saada siitä paljonkin irti, nimittäin ainakin itselleni näytelmän aihe ja teema osuivat ja upposivat ja saivat minut pohtimaan asioita. Keski-ikä katsomossa oli kuitenkin taas varmaan lähempänä kuuttakymmentä, vaikka kerrankin koin, että tässä on esitys, joka on suunnattu nimenomaan minulle ja minun ikäluokalleni (ja vähän vanhemmillekin), joiden uskotaan, toivotaan ja suorastaan vaaditaan tekevän tästä maailmasta paremman paikan. 

-Anna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s