Ennakkoesityksessä

Wanha frouwa on nähnyt Pukijan kahdesti. Hän lähti ennakkoesitykseen korkein odotuksin, tietoisena siitä, että kyseessä oli viimeinen kenraali ennen ensi-iltaa. Kaikki muutokset olisivat vielä mahdollisia.

Näyttämökuva oli saanut lihaa luittensa päälle sitten asemaharjoitusten. Lavastaja-puvustaja Peter Ahlqvistin näkemys sodanaikaisesta kiertueteatterista on pieteetillä toteutettu, kamiinassa loimottavaa tulta myöten. Tuohon maailmaan on katsojan helppo solahtaa.

Sir- teatterinjohtajan (Esko Roine) pukuhuone sijoittuu näyttämön vasempaan reunaan, mikä aiheutti rytmiongelman frouwan kriittiselle katseelle. Sirin kasvot kun eivät näy maskeerauspöydän pienestä peilistä katsomon oikealla puolella istuville, jolloin kerronnan intensiteetti ohenee maskeerauskohtauksissa. Paikoittainen pysähtyneisyys aiheutti sen, että frouwan ystävä alkoi laskea lamppuja ja frouwa itse tuijottaa pukija- Normanin (Asko Sarkola) sinänsä puhuttelevaa sormien vääntelyä.

Pienen näyttämön salainen tekniikka mahdollistaa lattiatasojen nostot ja laskut. Toisen näytöksen näyttämökohtaus Kuningas Learista onkin herkullista nähtävää samanaikaistoimintoineen sivukulisseissa ja lavalla. Ennakkoesityksessä rytmi ei ollut vielä aivan kohdallaan ja frouwa jäi kaipaamaan ”näyttämölle” selkeämpää artikulointia, koska tekstien limittäisyys on herkullista kuultavaa. 

Näytöksiä on jo takana

Wanha frouwa on tällä kertaa hommannut paikat esitykseen katsomon vasemmalta puolelta nähdäkseen, kuinka fyysinen näkökulman muutos vaikuttaa katsojakokemukseen. Ja vaikuttihan se. Peilistä johtunutta rytmihäiriötä ei enää ollut ja tarina rikastui vanhan Sirin maskeerausyrityksiä seuratessa. Tarinan hahmot olivat kehittyneet selkeiksi tyypeiksi, jotka ovat sävykkäitä ja joilla henkilöiden väliset ja persoonien sisäiset ristiriidat ovat ilmeisiä.

Rooliensa vangiksi joutunut ja itsensä hukannut Sir on entistä despootimpi. Vanheneva ja vuotensa kiertuetaiteelle uhrannut Armon Rouva (Kirsi Tarvainen) on entistä traagisempi. Häntä wanhan frouwan on helppo sympatiseerata, onhan frouwa itsekin ikääntyvä leidi. Norman-pukija, kaiken menettävä ja vaille arvostusta jäävä uhrautuja on raivonpurkauksissaan entistä uskottavampi. Järjestäjä- Madge (Ulla Reinikainen), elämänsä Sirin työlle pyhittänyt ikäneito, on hänkin enemmän kuin vain itseään vähättelevä, yksinäinen vanhapiika. Näyttämöharjoittelija Irene (Pihla Maalismaa) on laskelmoivampi ja tyttömäisiin avuihinsa luottavaisempi kuin ennakkoesitys antoi ymmärtää. Itsensä tunteva Thornton (Mika Kujala) puolestaan tuo pelottomasti esille itsearvostuksensa kasvun. Kriittisesti asennoituva wannabe-näytelmäkirjailija Oxenby (Kimmo Rasila) on puolestaan entistä äksympi kyynisyydessään ja diktatuurin vastustamisessa.

Frouwaa ilahdutti erityisesti se, että Learin näyttämökohtaus oli nyt selkeä, kuuluva ja hyvin rytmitelty. Kaiken kaikkiaan tämä toinen katsominen eteni juoheasti ja tuntui lyhyemmältä kuin ennakkoesitys. Mitä tulee asemaharjoituksissa lanseerattuun mahdolliseen lauluun, sitä saatiin kuulla juuri sen verran kuin tarinan kerronnan kannalta on olennaista. Shakespearea sekin.

Arkkityypit

Wanhaa frouwaa kiinnostaa luova kirjoittaminen ja hänellä on nyt välikäden asema tarjota työkalua uskottavien henkilökuvausten rakentamiseen. Pukijan hahmot ovat mainioita esimerkkejä tällaisesta. Arkkityyppi tarkoittaa tässä yhteydessä ydinminää, jollaisia meissä ihmisissä on seitsemää eri tyyppiä, ”puhtaana” tai yhdistelminä. Amerikkalainen psykologi ja terapeutti Jose Stevens kehitti konseptin otsikolla Personality Profile System, jonka toi Suomeen Carita Nyberg kehittääkseen siitä työyhteisöille työkalun nimeltä Tasapainon avaimet. Anne Lukkarila puolestaan jatkojalosti työkalusta teoksen Ydinminä. Sukella päähenkilöön (AKKustannus). Voit halutessasi perehtyä aiheeseen itseksesi, frouwa tutkailee Pukijan henkilöitä arkkityyppisten silmälasien läpi.

Lyhyestä virsi kaunis. Ydinminä kertoo kaiken olennaisen ihmisestä, hänen tyypillisen ajattelutapansa, erikoistaitonsa, sen miten hän suhtautuu muihin arkkityyppeihin ja miten käyttäytyy kriiseissä. Jokaisella meistä, myös frouwalla, on perimmäinen sisäinen pyrkimyksensä, motiivi, joka ajaa häntä valintoihin. Hahmo saattaa olla koominen, kuten pyknikko-frouwa on itsestään havainnut. Hänellä on niin myönteisiä kuin ikäviä luonteenpiirteitä. Itsekullakin meistä on oma arvomaailmansa ja siinä haparoimme ja kompuroimme. Kannamme mukana pelkoja ja uhkakuvia, kuka milläkin mittakaavalla. Puolustusmekanismimme eroavat toisistaan. Tarvitsemme erilaisia tasapainottavia tukipilareita selvitäksemme perheissä, työyhteisöissä tai kuten Pukijassa, teatterikiertueella.

Lukkarilan arkkityypit ovat Taitaja, Tarinoija, Avustaja, Pappi, Soturi, Kuningas ja Tutkija. Nimet jo viittaavat hahmon erityisominaisuuksiin. Wanha frouwa leikittelee ajatuksella, että Pukijan hahmot löytyvät näistä arkkityypeistä.

Olisiko Sir Taitaja?

Tasapainoinen Sir loistaisi ilmaisuvoimallaan, esteettisyydellään ja spontaanisuudella. Hän olisi erinomainen visionääri, jolla on monta palloa ilmassa ja rautaa tulessa samaan aikaan. Katsoja kuitenkin tietää, ettei näin ole. Ehkä Sir joskus OLI Taitaja, ennen kuin poltti itsensä loppuun. Nyt hänestä on kehittynyt manipuloiva kiukuttelija ja itsesäälissä rypevä todellisuuteen pettynyt kehäraakki. Olemista ilmentää kaoottisuus ja heikko keskittymiskyky.

Ei liene yllätys, että tällaisia taitajia löytyy viihteen alalta, sen erilaisista työryhmistä.

Onko Sir Kuningas?

Kun luontainen johtaja ottaa tilan haltuun, kaikki huomaavat hänet. Hänessä on arvovaltaa ja karismaa, hänen leikkikentällään ei ole ruuhkaa. Tätä strategiamestaria motivoivat suuret linjat. Delegoinnin taiturina hän nauttii palveluksista ja jakaa käskyjä alamaisilleen. On kiva tulla hemmotelluksi ja passatuksi. Kuningasta harmittaa, jos hänen täytyy sietää epäpätevyyttä alaisissaan. Stressitilanteessa kunkusta tulee tyranni, joka etsii ympäriltään syyllisiä. Tästä seuraa sitten epäreiluja tilanteita ja kriisejä. Eikö Pukijan Sir olekin tällainen suuren egon omaava, jonka kanssa Normanin on työlästä elää ja jonka vääriä valintoja hänen tulee paikkailla?

Olisiko Norman Avustaja?

Avustajan auttamishalu on vilpitöntä mutta hän haluaa vaikuttaa taustalla. Vaatimattomuus ei heikennä hänen tehokkuuttaan eikä käytännöllisyyttään. Hän onkin parhaimmillaan arjen sankari, aulis apuri missä tahansa työssä. Tällainen tyyppi pitää koossa yhteisöjä. Paitsi että muut arkkityypit saattavat kuormittaa häntä ylenpalttisesti. Stressaantunut Avustaja on syyllistävä orja. Marttyyri. Ylikontrolloiva tiukkapipo. Norman osoittaa tällaisia piirteitä vaikkapa käydessään pikku-Irenen kimppuun, kun tämä on onnistunut tapamaan Sirin Normanin selän takana.

Norman voisi olla Tarinoija

Kuka suoltaa sanaleikkejä ja kertoo juttuja? Kuka jakaa kädet huitoen kokemuksiaan ja pitää kuulijoita sanallisesti pihdeissään? Tämä tyyppi kuuluu ja näkyy. Tällainenkin Norman on, välillä.

Parhaimmillaan Tarinoija on viisas humoristi, nokkela ja small- talkin hallitseva. Pahimmillaan hän on äänekäs suosion kalastelija. Teräväsilmäinen Oxenby toteaakin Normanille tämän olevan tänään ”epätavallisen ruskeakielinen”. Tarinoitsija manipuloi saadakseen mitä haluaa, hän pystyy myös alhaisiin temppuihin. Niin Normankin, kuten katsoja tulee havaitsemaan.

Soturia tarvitaan

Soturi tarttuu heti toimeen vaikeuksia kaihtamatta. Hän hoitaa asiat valmiiksi, hän on arkkityypeistä fyysisin. Taitava organisoija tietää missä minkäkin asian kuuluu milloinkin olla. Pukijan ilmiselvä Soturi on Madge. Kaikki sujuu ajallaan kun hän hoitaa hommat sovitusti. Stressaantunut Soturi näkee haasteita sielläkin missä niitä ei ole. Hän ylireagoi, on tahditon ja riidanhaluinen. Madge on realisti, hänen jalkansa ovat maassa. Ne eivät kuitenkaan ole suossa kuten Arvon Rouvalla, joka on jo vaipunut epätoivoon katastrofin edessä. Rouva ei olekaan Soturi. Ehkä hän on Pappi tai Tutkija?

Oli miten oli, wanhan frouwan mielestä  Pukijan teksti (Ronald Harwood)  ja ohjaus (Pentti Kotkaniemi) onnistuvat luomaan uskottavan ja loogisen henkilögallerian, jonka sisällä ristiriidat väliin kärjistyvät, väliin lievittyvät. Hahmoihin on mahdollista samastua ja jopa nähdä omia koomisia piirteitään turvallisen välimatkan päästä.

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s