Nähtyämme Näytelmän, joka menee pieleen halusimme perehtyä sen käsikirjoitukseen. Miten näytelmästä, jonka on tarkoitus epäonnistua, voisi kirjoittaa kritiikin? Mikä oikeasti meni pieleen ja mikä onnistui yli odotusten? 

KREIVITÄR 

Näyttelijät esittivät rooleissaan harrastajateatterilaisia. Huomasin, etteivät mahtavasti liioiteltujen maneerien ohjeet lukeneetkaan käsikirjoituksessa. Mieleeni jäi muun muassa näyttelijä Masan sukupuolta osoittavat kädenliikkeet, jotka siirtyivät Cecilistä myös toiseen roolin Arthuriin. Pohdin, kuinka vaikeaa ammattinäyttelijälle on opetella liioiteltujen maneerien tekemistä. Onko maneerien opettelun, esimerkiksi Florencen puhetyylin,  jälkeen vaikeaa päästä eroon maneereista? 

LADY [sanotaan: leidi]

Kuinkahan paljon näyttelijät mahtavat tehdä outoja käsiliikkeitä vielä kotonakin! Mun mielestä fyysisyys otti ylipäätään enemmän tilaa valmiissa näytelmässä kuin käsikirjoituksesta olisi voinut arvata. Käsikirjoitus eteni huomattavasti sujuvammin kuin näytelmä, koska piinallisen pitkät puhelimeen vastaamiset kuitataan kahdella lauseella. Pysyin huomattavasti paremmin kärryillä näytelmän näytelmän juonesta, kun luin käsikirjoituksen kuin silloin, kun katsoin näytelmän. 

KREIVITÄR 

Harrastajamaisuutta korosti se, että esityksessä keskityttiin niihin lavasteisiin, joista näyttelijät puhuivat. Huumori syntyi niiden puutteesta. Aivan kuin lasten leikeissä puhelimeen on vastattava, koska sitä ei voi kuvainnollisesti kiertää. Sekin on lapsellisella tavalla hauskaa, että tahra ei näytä tahralta, vaan oikeasti siltä esineeltä, jota se esittää. 

LADY [tamperelaisittain: leiri]

Siis näytelmässä esitettävän näytelmän kieli ja juoni ovat niin järkyttävän kliseisiä ja huonoja, että tämä näytelmä olisi tuomittu epäonnistumaan, ellei surkeus olisi koko näytelmän näytelmän kantava idea. Muistan, kun luovan kirjoittamisen opettaja sanoi aikanaan lukiossa, että hyvän käsikirjoituksen voi pilata huonolla toteutuksella mutta huonoa ei pelasta mikään. Kirjoittajana nautin oudolla tavalla siitä, kun parodioidaan vanhanaikaista ylenpalttista ilmaisutapaa. Hihittelin esimerkiksi itsekseni rakkaudentunnustukselle: ”Silmäsi juovuttavat minut uneen.” 

KREIVITÄR 

Käsikirjoituksessa merkityksellisiä …

LADY [lady]

Muista junasta lähtiessä äidin nimilappu! 

KREIVITÄR

Niin siis, mielestäni siinä oli käytetty nerokkaasti tilanteita, joissa roolihenkilöt Florence ja Thomas esittävät keskenään eri kohtausta samaan aikaan. Eikä yhden henkilön tai eläimen puuttuminen kohtauksesta estänyt sen esittämistä niin kuin sitä oli harjoiteltu.

LADY [laty, jos ei osaa sanoa d:tä]

Huumori perustuu aika pitkälti katsojien olon tukalaksi tekemiseen. Näytelmä herättää vielä vahingoniloakin enemmän myötähäpeää. Katsoja ehtii pelätä, että kuinka monta kertaa sama kohtaus vielä toistuu ennen kuin näytelmän näytelmän näyttelijät tajuavat sitä itse. 

KREIVITÄR 

Uskallanko suositella, että jokaisen harrastajateatterilaisen kannattaa käydä katsomassa tämä näytelmä, jotta tietää, mitä kaikkea kannattaa välttää? Ja miltä se katsojasta tuntuu.

LADY [lordi]

Hmm… Tavallaan käsikirjoituksen suurin vahvuus on idea. Periaatteessa näytelmä voisi toimia jopa pelkän idean varassa näytelmän näytelmän juonesta riippumatta. Tärkeämpää olisi omaksua mentaliteetti, että kaikki menee päin seiniä, pitkin seiniä ja jää lopulta seinien alle. 

KREIVITÄR 

Siten näytelmä on mahdollisesti erilainen joka kerta ohjaajasta, osallistuvista näyttelijöistä ja myös esitystilasta riippuen. Kuinkahan paljon käsikirjoitukseen saa lisätä omia ideoita, onko se sallittua? 

Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s