Voi veljet, että olin innostunut kuullessani valinnastani Turun Kaupunginteatterin kotikriitikoiden ryhmään. Nyt kun on aika kirjoittaa ensimmäinen postaus, niin onkin alkanut koko lailla jännittää. Osaanko kuitenkaan teatteriesityksiä arvioida, vaikka pidän teatteria yhtenä elämyksellisimmistä taidemuotoista? No, joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Eli ei muuta kuin näppäimistö sauhuamaan.

Syksyn ensimmäinen visiittini Turun Kaupunginteatteriin tapahtui Amélien merkeissä, minkä piti tehdä arvioinnista helppoa. Tarina on elokuvasta tuttu ja Pariisi mielestäni maailman upein kaupunki, joten lähtökohdat olivat hyvällä mallilla. Puhumattakaan siitä, että olin puolisoni ohella värvännyt mukaamme katsomoon todellisen Amélie-asiantuntijan. 12-vuotias pojantyttäremme on katsonut elokuvan varmaan kymmenkunta kertaa, joten hänen arviolleen voisin perustaa omankin näkemykseni teatteriversion onnistumisesta.

Okei, sitten itse asiaan.

Päällisin puolin Turun Kaupunginteatterin Amélie on näyttävä kokonaisuus. Jani Uljaan suunnittelema lavastus vie katsojat pariisilaistakin pariisilaisempaan Montmartren  tunnelmaan, jota Kalle Ropposen luoma valaistus taitavasti korostaa. Ranskalaisittain soi myös Jussi Vahvaselän sovittama musiikki, joten atmosfääri on kohdallaan.

 

Alisa Kujala nuorena Améliena ainoan ystävänsä, kultakala Kaskelotin kanssa. Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Esityksen Akilleen kantapäänä on kuitenkin tarinan kerronta. Erityisesti ensimmäinen näytös tuntuu muodostuvan irrallisista, sinänsä upeasta toteutetuista kohtauksista. Nämä kohtaukset tukevat kyllä kuvaa Améliesta mielikuvitusmaailmassa elävänä hyväntekijänä, mutta jättävät tekojen taustat avoimiksi. Siksi tuntuukin, että musikaalista saa eniten irti sellainen katsoja, jolle elokuvakin on tuttu. Olisin myös kaivannut Améliehen enemmän särmää. Musikaalissa hän on puhdas onnentuoja, vaikka elokuvassa hänestä löytyy vähemmänkin kiltti puoli. Vaan ehkäpä Broadwaylla puhtoinen tyyli toimii paremmin.

Amélie ja taitelija Julien Defayel, joka rohkaisi Amélieta astumaan haavemaailmasta todellisuuteen. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.

Toinen näytös osoittautuu ensimmäistä mielenkiintoisemmaksi, kun Amélie joutuu toisten auttamisen sijasta voittamaan oman ujoutensa. Vaikka hän on osoittanut olevansa hyvä saattamaan toisia ihmisiä yhteen on hänen edelleen vaikea tunnistaa ja tunnustaa omia tunteitaan. Rohkeutta hän hakee kehittämällä eräänlaisen ”kissa ja hiiri” -leikin sattumalta kohtaamansa nuoren miehen kanssa. Rohkaisua ja kannustusta hän saa myös naapuriltaan Julien Defayelilta, jonka kanssa Amélie on ystävystynyt Pariisiin saavuttuaan. Lopulta erinäisten mutkien ja väärinkäsitysten jälkeen Amélie uskaltautuu kohtaamaan ihastuksensa ja tämä pienimuotoinen kasvutarina saa päätöksensä.

Amélien työkaverit seuraavat jännittyneinä, miten Amélien romanssi etenee. Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Näyttelijöistä nimiosan esittäjä Marketta Tikkanen vetää osansa yksityiskohtia myöten erinomaisesti ja laulaa vielä sitäkin upeammin. Harvoin kuulee teatterissa noin kaunista ja puhdasta lauluääntä. Vaikuttavan roolityön tekee myös  Jouni Innilä, joka rakentaa ”lasimies” Julien Dufayelista isällisen mentorin haavemaailmassa elävälle Amélielle. Muut näyttelijät jäävät tässä ”yhden naisen showssa” enemmän taka-alalle, mutta tilaa saadessaan täyttävät paikkansa kaikella kunnialla.

Edellä mainituista näkökulmista huolimatta Turun Kaupunginteatterin Amélie on kuitenkin erinomaista viihdettä. Mitään elämää suurempia ajatuksia musikaali ei herätä, mutta Reija Wäreen ohjaama esitys tarjoaa yllin kyllin iloa, väriä ja tunnelmaa syksyn harmauteen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s