Don Juan on oman elämänsä sankari, joka uhmaa kaikkia sääntöjä ja normeja, mutta joutuu törmäyskurssille ideologiikkaansa kanssa, kun hän tuppaa toteuttamaan vain omia intohimojaan, ja paljastuu lopulta itsensä pahimmaksi viholliseksi. Kuulostaako tragedialta? Sitä se ei kuitenkaan ole. Pasi Lampelan ohjaama näytelmä siirtää Molièren alkuperäistekstin nykyaikaan, ja tuloksena on railakas komedia, mikä pyrkii herättämään yleisössä ajatuksia omien tekojemme seurauksista. Pääroolissa kukkoilee näyttävästi Eero Aho.

Röyhkeän karismaattinen Don Juan valloittaa naisia sekä yleisön. Näytelmässä nähdään myös Hannes Suominen, Riitta Salminen ja Minna Hämäläinen.
KUVA: OTTO-VILLE VÄÄTÄINEN / TURUN KAUPUNGINTEATTERI.

MeToo – kampanjan pahin painajainen, Don Juan, on valtaansa ja viehätysvoimaansa häikäilemättömästi hyväksikäyttävä mies, joka sokerikuorruttaa kaiken tekemänsä oman vapautensa lietsomisella. Liian vaikeita hänen himojensa kohteet eivät kuitenkaan ole. Hannes Suomisen esittämä palvelija Sganarelle sietää isäntäänsä työnsä takia. Riitta Salminen on maalaistyttö Charlotta, jonka hölmö nuori sydän halajaa muutenkin pilvilinnojen perään. Minna Hämäläisen tulkitsema ex-vaimo kiinnostaa tietysti vasta kun on jättämässä miestään. Muita johdateltaviksi joutuvia esittävät mm. Kimmo Rasila tuplaroolissaan, toistensa vastakohtina, kerjäläisenä ja koronkiskurina, sekä Petri Rajala ja Markus Ilkka Uolevi. Tuubaa merkittävästi esityksessä soittaa Kari Lilja.

Don Juan (Eero Aho) heräilee kylpyammeesta öisten seikkailujen jälkeen.
KUVA: OTTO-VILLE VÄÄTÄINEN / TURUN KAUPUNGINTEATTERI.

Löyhän moraalikäsityksen omaavan pelurin julkisen ruoskimisen sijaan, näytelmä onnistuu komedian keinoin kertomaan, miten omia sääntöjään sanelevan toisinajattelijan käy, kun hän liikaa hieroo epäsovinnaista elämäntapaansa muiden naamaan. Kaikinpuolin hiottu ja hallittu toteutus pitää herskyvän dialogin, värikkäät hahmot ja riehakkaat tapahtumat visusti koossa. Varsinkin näytelmän viimeinen osuus on jo sellaista metafyysistä menoa ja vilskettä, että oli aivan pakko kysyä vanhalta tutulta hieman tarkempia speksejä…

Jarmo Esko aloitti Turun Kaupunginteatterissa oppisopimuksella vuonna 1999. Nykyään hän toimii valaistusmestarina, ja toisinaan myös valosuunnittelijana, kuten nyt Don Juanissa.
”Enpä osaa nyt sanoa miten päädyin? Joko esimies nimesi tehtävään, tai sitten ohjaaja oli pyytänyt, kun ollaan ennenkin yhteistyötä tehty. Työkokemuksena oli kyllä yksi parhaista! Lavasteet, ja kaikki muu, mikä omaan työhöni vaikuttaa, oli hyvissä ajoin valmista, ja sain hyvin aikaa tehdä oman osuuteni. Ohjaajan kanssa päätettiin, ettei mitään turhia kikkailuja käytetä. Näytelmästä itse…? No, mikäpä minä olen Moliéren tekstistä olemaan mitään mieltä. Hyvähän se on. Ja kuvan ankan tarkoitus selviää näytelmästä.”

Don Juan on filmattu ja esitetty useaan kertaan, mutta näemmä klassikolle riittää kysyntää vielä tänä päivänäkin. Ensi-ilta pidettiin Turun Kaupunginteatterissa 6.9, ja se on ollut sekä arvostelu- että yleisömenestys. Jos klassikko on jo entuudestaan tuttu, ei tämäkään tulkinta liikoja yllätyksiä tarjoa, mutta väliäkö tuolla, kun toteutuksesta huokuu selvä tekemisen meininki, ja yleisö on täysillä mukana koko esityksen ajan.

Kurkkaa Don Juan -komedian harjoituksiin Turun Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Esityksestä kertoo ohjaaja Pasi Lampela ja näyttelijä Eero Aho. Videon toteutus Frontrow Entertainment.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s