Noin kaksi viikkoa ennen Amélie-musikaalin ensi-iltaa vietin yhden elämäni kiinnostavimmista päivistä teatteriin liittyen. Olin melkein koko päivän teatterilla musikaalin treenejä seuraten, sen ohjaajan kanssa keskustellen ja sen lavasteiden valmistusta ihastellen. Olin ja olen edelleen aivan tohkeissani tästä tilaisuudesta, jonka ansiosta sain kurkistaa teatterin taian luomisprosessin syvyyksiin!

Päiväni alkoi Amélien aamupäivän treenien seuraamisella. Sain myöhemmin kuulla ohjaaja Reija Wäreeltä, että yleensä musikaalia harjoitellessa on kolmenlaisia treenejä: koreografin, ohjaajan ja musiikillisen vastaavan treenejä. Kussakin treeneissä keskitytään siis lähinnä yhteen näistä kolmesta osa-alueesta, vaikkakin tässä musikaalissa ohjaajan ja koreografin ollessa yksi ja sama henkilö, ohjaajan ja koreografin treenit menivät aika lailla päällekäin. 

Aamupäivän nelituntisen treenisession aikana keskityttiin lähinnä koreografisiin asioihin. Silloin myös luonnollisesti käytiin läpi kohtauksia, joissa koreografia on tärkeässä osassa. Olin suorastaan hämmästynyt siitä, miten taitavia tanssijoita tässä produktiossa on mukana, vaikka ei sen tavallaan mikään yllätys pitäisi olla, kun niin taitava ja kokenut koreografi heitä ohjaa. Huomasin kuitenkin, miten vaikeaa oli saada kaikki tapahtumaan juuri oikealla hetkellä niin, että kaikki ovat juuri oikeilla paikoillaan. Suurin työ esityksen aikaan saamisessa oli varmasti jo takanapäin, sillä kaikki osasivat vuorosanansa ja koreografiansa ja tiesivät suunnilleen, mitä piti tehdä. Treenit olivatkin lähinnä paikkojen ja iskujen tarkentamista ja yksityiskohtien hiomista. 

Itse katson kaikkia teatteriesityksiä ja erityisesti liikkeiden ja niiden ajoitusten täsmällisyyttä hyvin kriittisellä silmällä, mutta näitä treenejä katsellessani ymmärsin, ettei täsmällisyyden saavuttaminen ole ollenkaan niin helppoa, kuin olin kuvitellut. Lava on iso ja esiintyjiä, lavasteita ja muita liikkuvia osia paljon, joten on myös paljon muuttujia, jotka voivat mennä pieleen, jolloin täydellisen ajoituksen ja paikoituksen saavuttaminen on erittäin haastavaa. Osaankin nyt arvostaa täsmällisyyttä aivan toisella tasolla, kun olen käytännössä nähnyt, miten vaikeaa se on saavuttaa. 

Aamupäivän treenit olivat suurimmalta osin päänäyttämöllä, mutta yhtä kohtausta harjoiteltiin myös pienemmässä treenisalissa, joka on kylläkin niin iso, että sinne mahtuisi tuomaan suurproduktion lavastustakin. Tämän kohtauksen treenaaminen oli mielestäni päivän paras osa! Se on mielestäni koko musikaalin mahtipontisin ja upein kohtaus, ja pienemmässä tilassa sen intensiteetti oli niin suuri, että tunnelma tuntui ihan luissa ja ytimissä asti. Näyttelijöillä ei ollut mikrofoneja, joten heidän äänensä soivat luonnollisina, ilman mikrofonin hienoista vääristystä, jolloin harjoitellun kappaleen lopussa olevat korkeat nuotit kyllä osuivat ja upposivat, enkä voinut muuta tehdä, kuin katsoa ja kuunnella lumoutuneena. Itse asiassa lempilaulajani on esiintyjien joukossa, ja kun pääsin kuulemaan häntä tällä tavalla livenä, olivat jalat suorastaan mennä alta, niin ihastuksissani olin!

Aamupäivän treenien jälkeen keskustelimme ohjaaja Wäreen kanssa esityksestä ja sen ohjaamisesta, mutta siitä ajattelin kirjoittaa kokonaan oman juttunsa myöhemmin. Kävin myös kurkistamassa pintakäsittelyverstaalle, jossa pintakäsittelijä Eeva Hummelholm viimeisteli Amélien lavastusta Amélien kodin seinää maalaten. Pintakäsittelijän tehtäviin kuuluu luoda esimerkiksi vanerista marmoria tai betonia tai muovista kaakelia, siis lavastuselementtien pintakäsittelyä. Hummelholmilla on pohjalla puusepän koulutus ja hänen kollegallaan Sirpa Haapalalla maalarin ja entisöijän koulutus. He ovat kumpikin olleet talossa töissä 15-16 vuoden ajan. 

Illan treenit olivat musiikkipainotteiset. Aamun treeneissä paikalla oli ollut vain harjoituspianisti, mutta nyt koko orkesteri kapellimestareineen oli mukana, mikä toi taas uuden ulottuvuuden kohtauksiin. Näissä treeneissä musiikin sovittanut ja siitä vastaava Jussi Vahvaselkä oli ikään kuin toisena ohjaajana, eli hänkin saattoi keskeyttää kohtauksen ja antaa ohjeita esiintyjille. Oli mielenkiintoista nähdä, miten monen ihmisen yhteistyönä kohtausta harjoiteltiin: oli ohjaaja, musiikista vastaava, kapellimestari ja tietenkin näyttelijät ja tanssijat, minkä lisäksi valo-ja äänimiehet testailivat ja harjoittelivat omia juttujaan ja järjestäjä ja näyttämömiehet hoitivat omiaan. Ohjaaja Wäreen sanojen mukaan, “teatteri ei ole yksilölaji”.

Minusta oli todella jännittävää päästä näkemään, millainen on tavallinen päivä ammattiteatterilla esityksen harjoitusten aikaan. On pakko myöntää, että vaikka olen luonteeltani vähän ujo, minua ei ole varmaan koskaan ujostuttanut niin paljon, kuin tuona päivänä! Olin varmaan niin häkeltynyt siitä, että näin niin paljon julkisuudesta tuttuja kasvoja ja pääsin niin lähelle jotain itseäni kiinnostavaa, etten oikein tiennyt, miten päin minun olisi pitänyt olla. Kun olin katsomassa Amélien omaisennakkoa, minulle tuli Amélien ujoudesta mieleen tämä päiväni teatterilla ja se, miten oli vaikea muodostaa kokonaisia ajatuksia lauseista nyt puhumattakaan. On aika hassua, miten paljon pystyn samaistumaan Amélien hahmoon tämän kokemukseni kautta: tarkkailin silmä kovana kaikkea, mitä ympärilläni tapahtui, mutta minun oli vaikea kommentoida sitä mitenkään, joten hymyilin vain ja tuijotin silmät suurina. Kun pidettiin taukoa, minut ohjattiin näyttelijöiden lämpiöön, missä en tiennyt yhtään, mihin voin istua ja mihin katsoa ja ylipäätään miten olla. Olisin ehkä halunnut sanoa jotain, mutta aivoissani oli sellainen tunnesekamelska, etten osannut muuta kuin seistä tönöttää. Joku sanoi “ota kahvia”, ja minä otin, vaikka en edes pidä kahvista, ja niin sitten pönötin silmät suurina kahvikuppi kädessä seinän vieressä, johon toivoin sulautuvani. Näin jälkikäteen ajateltuna se on oikeastaan aika koomista.

Päiväni teatterilla päättyi noin kymmenen maissa illalla. Olin aivan haltioitunut kaikesta näkemästäni ja kokemastani, ja koko kotimatkan vain hyräilin kaikkia mieleeni jääneitä laulunpätkiä musikaalista. Viime viikolla kävin katsomassa Amélien omaisennakon, ja oli hauska nähdä, mitä ratkaisuja oltiin vielä tehty kohtauksiin, joiden treenejä olin seuraamassa, ja miltä kokonaisuus näytti. Aion kuitenkin kommentoida itse esitystä vasta sitten, kun olen nähnyt siitä ns. virallisen version, olihan tuo ennakko kuitenkin vielä harjoitus. Tulee olemaan hauskaa seurata tämän produktion kehitystä!

Ihanaa päivää kaikille!

-Anna

Artikkelikuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s