Saunan takana on Anu Heikkilän ja Kaarlo Haapiaisen kirjoittama näytelmä 90-luvun Suomesta ja pienestä terveysneuvojan klinikasta sekä sen ihmisistä. Näytelmän on ohjannut ja lavastanut  myös Anu Heikkilä. En ollut aiemmi nähnyt Vinttiteatterin esityksiä, joten kokemus oli siinäkin mielessä uusi.

90-luvulla kasvaneena näytelmä toi muistoja mieleen omasta lapsuudesta tutuilla esineillä: mm. kierrepuhelin ja C-kasetit. Muutenkin lavastus muistutti 90-luvusta tai ainakin sen perusteella, kun olen sitä kuvissa nähnyt vanhempana. Vanhemmille se saattoi toimia sopivana muistelyretkenä ankealle 90-luvulle, jolloin Suomi lopulta voitti kauan kaivatun jääkiekon maailmanmestaruuden lama-ajan jälkeen. Meille esitys jäi ehkä juuri sen takia kaukaisemmaksi, kun emme ole eläneet kunnolla lama-aikaa. Kun Suomi voitti, se herätti. Itse muistan vain sen lähes koko maan vallanneen ilon ja juhlinnan, mikä toimi vastalääkkeenä aiemmille vuosille, jotka tuntuvat lähes kipeänä eksyneisyytenä näytelmän taustalla.

Kävin katsomassa näytelmän ystäväni kanssa ja molemmilla näytelmän aikana nousi yksi kysymys esille yhä uudelleen ja uudelleen: mitä ihmettä? Näytelmä esitti huumorin kautta suomalaisuuteen liittyviä klassikkoja: hiljaiset hetket, ohipuhuminen, vaivaantuneisuus ja saunakulttuuri. Nämä nousivat erityisesti esille Osmon (Jussi Lankoski) ja Helenan (Sanna-Mari Metsi) kanssakäymisissä. Heidän mono- ja dialogit myös kuljettivat tarinaa eteenpäin, kohti uutta mitä ihmettä? -hetkeä.

Ystäväni kanssa olemme hiukan epätyypillisiä suomalaisia, ekstroverttejä ja sosiaalisia. Siksi oli ehkä paikka paikoin vaikeaa samaistua Osmon sosiaaliseen ahdistukseen, joka oli meille kovin vierasta. Eniten kiehtoi näytelmän sisällä vellonut valtapeli ja Tukholma-syndrooman kehitys, se käynnistyi vaivihkaan kunnes huipentui lopussa. Peli toi tasapainoa meidän mitä ihmettä -hetkille. Tässä saattoi myös heijastua se, että olen nähnyt kevään aikana Hamletin (vasta) kahdesti ja se on terävöittänyt havainnoimaan kaikkea valtaan liittyvää. Toisaalta, katsoessa tuli olotila, että tässä oli myös ehkä tarkoitus tehdä katsojalle vaivaannuttava ja mitä ihmettä -olotila, haastaa sitä kautta seuraamaan.

Katsojana viihdyn hiukan nopeampi tempoisissa näytelmissä, alussa hitaampi tempo sopi rakentamaan tunnelmaa, mutta lopussa tapahtumien kiihtyessä toivoin temmonkin kiihtymistä. Toisaalta, sopihan se rauhallisuus ja vaivaantuneisuus kovin hyvin suomalaisuuteen. Näihin sanoihin ja näihin tunnelmiin, Mertsiä lainaten: ”Tuulettakaa suomlaiset, nyt siihen on kerrankin tilaisuus!”.

Täältä voit käydä lukemassa Tiitin mainion tekstin Saunan takana -näytelmästä.

Artikkelikuva: Turun kaupunginteatterin kuvapankki, Vinttiteatterin vierailuesitys

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s