Lämmin kesäpäivä, sitruunapiirakkaviipale on juuri kinuttu ja taivas rojahtaa esityksen niskaan. Esitys keskeytetään ja katsojat melkein juoksevat kilpaa museon sisätiloihin. Meille luvataan, että viikon päästä uudestaan, sään salliessa. Toisella kerralla hommaa etenee lähes karnevaalihengessä yleisön eläessä täysillä mukana.

Oli kesä 2006 ja olin juuri nähnyt, kun eräät Miska Kaukonen ja Teemu Aromaa viihdytti loppuunmyytyä lukiolaisesitystä. Kohderyhmä ja näytelmä kohtasivat Marie Jonesin käsikirjoittamassa Kiviä taskussa -esityksessä, 1,1 kertaa. Kiviä taskussa on näytelmä pienestä kylästä keskellä Irlantia, siellä tapaamiemme henkilöiden kohtalosta, kun perinteiseen duunarikylään saapuu amerikkalaisen elokuvan kuvaukset. Päähahmoilla Jakella ja Charliella on molemmille omat motiivinsa osallistua elokuvaan ekstroina.

Näytelmässä kaikista 15 roolisuorituksista vastaa kaksi näyttelijää, jotka vaihtavat hahmoja lennossa katsojan silmien edessä ja näytelmän rytmi elää vaihdosten mukana. Täydellinen siis kesäteatteriin, sillä näytelmässä yhdistellään komediaa, draamaa ja tragediaa, kun seuraamme kirjavien hahmojen tarinoita ja selviää mistä näytelmän nimi on peräisin. Näytelmässä näemme unelmien jahtaamista ja mitä tapahtuu, kun ne rikkoutuvat ja todellisuus tulee läpi unelmista.

12 vuoden jälkeen tein paluun näytelmän pariin, ajattelin olevani matkalla katsomaan vain hiukan erilaista versiota aiemmin näkemästäni. Kovin naiviajatus näin jälkikäteen vaikka alussa se siltä vaikuttikin, puvustus ja lavastus veivät suoraan 90-luvulle lähelle näytelmän maailman ensi-iltaa (1996). Tällä kertaa 15 eri ihmiskohtalon näyttelemisestä vastasivat virtuoosit, velikullat Martti Suosalo ja Mika Nuojua kaupunginteatterin päänäyttämöllä ja oli joulukuun 22. päivä. Aluksi olin hiukan skeptinen, sillä oma kokemus pohjautui kepeään kesäteatteriin vaikka tiesin olevani menossa katsomaan rakastettua versiota. Alussa skeptisyys ei hälvennyt, inkvisitiota ei syntynyt yhden piirakkapalan takia, kun tuntui että kaikki olivat hiukan kylmissään ulkona olevasta puhurista. Teatterin lämpö alkoi pikkuhiljaa kuitenkin sulatella erityisesti katsomoa ja virtuoosit tarjoilivat yhä parempia ja parempia väliheittoja. He olivat tuoneet näytelmän nykyaikaan tuomalla sinne omat mausteensa. Nauroin aivan uusille jutuille ja pääsin alun harmituksesta, että inkvisitio meni ohi.

Esityksen helmiä olivat Suosalon ja Nuojuan omat heitot sekä pieni tahallinen Nousiaisen (kunnan) nokittelu, kiitos erään pahaa aavistamattoman katsojan. Enpä ole ennen miettinyt, että voinko nauraa, kun tämä nyt ei ole aivan poliittisen korrektia, kun herrat Suosalo ja Nuojua vitsailevat naisen roolista elokuvatuotannoissa. Toisaalta tämä oli äärimmäisen tärkeää, herättää keskustelua komedian kautta ja samalla peilata osuvasti nykyhetkeen.

swimmer-1678307_1920.jpg
Minne olemme matkalla niin teatterin sisällä kuin sen ulkopuolella?

Mieleeni nousi juuri keväällä olleet otsikot The Crown -sarjasta, jossa tuottajat kertoivat paneelikeskustelun yhteydessä naispääosanesittäjän tienanneen merkittävästi vähemmän kuin vastanäyttelijänsä. Näitä keskusteluja tarvitaan, jotta muutosta voi syntyä ja oli hätkähdyttävää törmätä julkisuudessa pyörineeseen palkkaepätasa-arvokeskusteluun lavalla. Ja muutenkin heitto laittoi pohtimaan ns. klassisen rooli- ja tekijäjaottelun merkitystä: onko sitä mahdollista myös uudistaa ja millainen merkitys sillä on nykypäivänä? Ja yhtäkkiä Kiviä taskussa oli myös niin paljon muuta kuin, 12 vuotta aiemmin sen ollessa kepeä ja hetkellisesti vakava. Nyt se laittoi kysymään: voinko oikeasti nauraa tälle?

Esityksen parasta antia oli ehdottomasti virtuoosinäyttelijöiden lisäksi juuri ne pienet sivuheitot, jotka toivat sen nykyaikaan ja laittoivat katsojan pohtimaan. En ihan ollut ajatellut tallaista, kun astuin katsomoon. Varsinkaan, kun kesäteatterissa kymmenen vuotta sitten kokemus oli kepeä. Toki katsojankin iässä oli tapahtunet merkittävä muutos. Me katsomme esitystä aina omien värittyneiden lasiemme läpi ja nyt nuo 12 vuotta olivat tehneet tehokasta värityskirjan täyttöä. Seuraavaksi en ehkä odota yli kymmentä vuotta, että näen näytelmän uudelleen, mutta annetaan silti ajan kulua ja katsotaan mitä on muuttunut tulevien vuosien aikana ja ovatko väliheitot eläneet ajan mukana.

Lähteet:
ABC:n kokoelmauutinen liittyen naisnäyttelijöiden palkkatasoihin: uutinen

Kuvat:
Otsikkokuva: Kiviä taskussa, virallinen mainoskuva, Turun kaupunginteatteri
Sisältökuva: Pixabay

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s