Ollako vai eikö olla. Pääkallo. Ofelian vesi-kukka-kohtaus (juuri tällaisena epämääräisenä möykkynä).

Siinä oikeastaan kaikki, mitä Hamletista tiesin ennen kuin istahdin penkkiini katsomaan Turun Kaupunginteatterin version klassikkonäytelmästä, yhdestä maailman kuuluisimmista.

Tein tietoisen valinnan enkä tutustunut Hamletiin tämän enempää etukäteen, silläkin uhalla, että tämä Paavo Westerbergin ohjaus tulisi iskostumaan ikuisesti mieleeni sinä ainoana oikeana.

Tulin teatterille aika huolettomasti takki auki, mutta istuutuessani paikalleni minuun istahti pelko. Entä jos en ymmärtäisi siitä mitään? Entä jos en pysyisi perässä, kuka on kuka, enkä tajuaisi, mitä siinä tapahtuu? Entä jos edessä olisi kolme tuntia pelkkää piinaa, epätoivoista yritystä seurata jotain itselle aivan liian suurta?

Pelkoni oli tietysti aivan turha. Vain ihan alussa olin hiukkasen hukuksissa hahmopaljoudessa, mutta sitten tarina ja Hamletin kiivas tuska imaisivat mukaansa täysin. Etukäteen olin pelännyt myös vanhahtavaa kieltä ja sen kuuntelemisen raskautta (tämä on henkilökohtainen heikkouteni), mutta teksti lensi omillaan kevyesti, ja niin puutunut kuin pyllyni lopuksi olikin pitkän istumisen jäljiltä, hädin tuskin huomasin sitä. Niin vahva oli Hamletin ote.

Tykkäsin siitä, miten näytelmää oli modernisoitu. Esimerkiksi kännykkäkameralla otetut videopätkät olivat paitsi tungettelevia hahmoille, myös herkullisia katsojalle. Kerrankin näki taitavien näyttelijöiden kasvojen ilmeet kunnolla, suorastaan ilkikurisen läheltä.

Tykkäsin siitä, miten autossa istutut kohtaukset toivat oman suljetun tilan näyttämölle. Auto ja sen ikkunoiden luomat perspektiivit loivat myös omanlaistaan huumoria kohtauksiin.

Etukäteen odotin eniten klassikkoon tutustumista, puvustusta ja musiikkia. Puvut olivat uskomattomia. Hauskoja, kiehtovia, omituisia, upeita. Säkenöiviä yksityiskohtia, erikoisia ratkaisuja. Tahtoisin tutustua niihin kaikkiin tarkemmin. Pukuja täydensivät korkeuksiin kohoavat kampaukset ja huomiota herättävät asusteet ja kengät.

Turun filharmonisen orkesterin musiikki on yksinkertaisesti upeaa. Jos olisi mahdollisuus, voisin käydä vain kuuntelemassa tämän näytelmän.

1ACAE7B4-690D-4178-B31A-6CFE0D99A7E3
Yhdessä kuvassa monta lempiasiaani: asuja, kampauksia, kenkiä ja tungetteleva kännykkäkamera.

Minusta Hamlet on vanhan ja uuden onnistunut yhdistelmä. Tarina avautuu hienosti uuden tulkinnan alta, ja näytelmää on helppo seurata – eikä vain seurata, vaan ihastella! – tällaisen ummikonkin.

Tämän kaiken sain irti tietämättä mitään Hamletista, Shakespearesta, tragedioista, näytelmistä, ylipäätään elämästä. Turun kaupunginteatterin Hamlet on tehty kenelle tahansa meistä, joka on valmis tutustumaan maailmanhistorian klassikkoon.

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s