Viime vuoden teatteritärppeihin kuului usean teatterin yhteistyöprojekti Pesärikko, Mikko Roihan sovitus ja ohjaus Orvokki Aution romaanitrilogiasta. Pohjalaisilta lakeuksilta siirrytään savolaisiin maisemiin ja sadan vuoden takaiseen tekstiin. Maria Jotunin Miehen kylkiluu on toinen kolmen esityksen sarjasta.

Pesärikossa kuljettiin kronologisesti matkaa ajassa, mutta nyt Roiha on iskenyt aikakausia päällekkäin. Jotunin teksti elää 60-70-luvun ankean toimistomaisessa, matalassa kulissihuoneessa, musiikki soi samaa aikakautta ja puvustuksessa leikitellään vähintäänkin samalla aikakaudella, mutta rönsyillen. Samaa Pesärikon kanssa ovat kulissien karuus, uskollisuus tekstille ja luottamus siihen.

Mutta mitä tekeekään Roiha tälle ajattomalle, rakkautta vääntelevälle ja kääntelevälle näytelmälle? Möyhentää vielä vähän lisää! Karut kulissit saavat elämää, kun ovet käyvät farssin tiheydellä. 60-lukulaiset Colemanin Rich Man’s Frugin tanssimuuvit lisäävät letkeästi irrottelukierroksia ja hahmojen äärimmäisyyksiin viety sanallinen ja fyysinen ilmaisu heittävät löylyä naurukiukaalle ja keventävät entisestään kohtauksien tunnelmaa. Kuitenkin syvällä tekstissä on kysymys ihmisen ikävästä toisen luo, halu rakastaa ja olla rakastettu. Kun hahmoja tuodaan ilmaisun ääripäihin, menetetään joissakin kohtaa tekstin herkkyyttä. Erityisesti näin koin äreäntiukan suutari Topias Kinkkusen (Paavo Honkimäki) ja ylipursuavan määräilevän Amalia Oljanderin (Anne Niilola) kohdalla. Olisin kaivannut Topiakseen enemmän epätoivoa arkielämän sujuvuuden edessä – kun on se lehmäkin – ja Amaliaan vähemmän suoraviivaista ja enemmän salavihkaista juonittelua.

 

45276008825_3a9f3eb55a_k

                     Apteekkarin vaimo Elli (Maija Siljander) ja apteekkari (Paavo Honkimäki)

 

Näytelmässä liikutaan kahden kerroksen väen rakkaus- ja naimahuolien parissa. Apteekkarin (Paavo Honkimäki) silmä on mielistynyt apteekkioppilas Ainan (Anne Niilola) lantionviivaan. Hän uskoo sydämen vapaamieliseen liihotukseen, eihän sitä sovi haudata yhden naisen ompelurasiaan. Elli-vaimo (Maija Siljander) on aavistanut ihastuksen, hän härnää miestään mustasukkaisuudessaan ja lopulta, eestaas velloneen ja sanallisia, tahallisiakin väärinymmärryksiä sisältäneen riidan jälkeen karkaa loukkaantuneena Yrjö-tohtorin luo. Yläluokalla on varaa tunteilla leikkimiseen ja niiden romanttiseen vatvomiseen, mutta kierroksen kautta palataan lopulta oman kullan kainaloon.

Työväen tunteet ovat suoremman verbaliikan sorttia. Leppoisa Lukasson (Hannele Laaksonen) on joutunut kahden tulen väliin hakkaillessaan kahta innokasta naista, ja joviaalina miehenä kyllä tunnustaakin mutkattomasti rakkautensa molempiin naisiin. Apteekin emännöitsijä Amalia (Anne Niilola) on päättänyt napata Lukassonin itselleen, vaikka tunteikas ja naisellisen viettelevä Miina (Ulla Reinikainen) roikkuu Lukassonin hihassa viime metreille asti. Neuvokas Amalia onnistuu tyrkkäämään Miinan pariksi suutariveljelleen Topiakselle (Paavo Honkimäki). Hieman arastellen, mutta hyvillään saatuaan miehen, Miina hyväksyy vaihtoehdon B.

Samoin kuin Pesärikossa, olin lukenut teoksen ennen esityksen katsomista. Siinä oli sekä hyvät että huonot puolensa. Teksti synnytti em. mielikuvat Topiaksen ja Amalian luonteista ja aiheutti voimakasta ristiriitaisuutta näkemääni. Samoin Ellin ja apteekkarin riidat olisivat ansainneet monivivahteikkaampaa tunteilua. Toisaalta odotin, miten Miinan, Amalian ja Lukassonin keskustelut saadaan elämään ja ne nousivatkin näytelmän kohokohdaksi, ja Lukasson ylivoimaiseksi lempihahmokseni.

Täytyy sanoa, että olin melkoisen pöllämystynyt näytelmän saaneesta käsittelystä ja poistuin huvittunein, mutta ristiriitaisin tuntein katsomosta. Kunnioitin kyllä tätä omintakeista, riehakkaanrailakasta ja raikasta näkemystä teoksesta; näinkin sen voi nähdä, helei! Toisaalta vähempikin kärjistäminen ja ovien paukuttelu olisi ainakin minulle riittänyt.

Kun parit lopussa seisoa tököttivät vihdoin järjestyksessä paikallaan ikkunan takana, tuntui, että Jotuni ja Roiha olivat saaneet koko tunteiden hurlumhein vihdoin hetkeksi seisahtamaan, ihmiset ja niiden kylkiluut hetkeksi järjestykseen. Ja pääasiahan oli, että jokaiselle löytyy joku, jonka kanssa jakaa tunteet, rakkauden ilot ja surut. Joku jota vasten painautua.

 

Teksti: Päivi

Kuvat: Moe Mustafa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s