Mikä on se paikka Turussa, jossa saa aina ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua?

  • 5 pisteen vihje: Se sijaitsee Itäisellä Rantakadulla
  • 3 pisteen vihje: Se on avoinna ti – la klo 12 – 19
  • 1 pisteen vihje: Sieltä voi varata ja lunastaa teatterilippuja

Ahkera kulttuurinharrastaja tietää paikan kyllä ilman vihjeitäkin. Sehän on Turun Kaupunginteatterin Lippis! Mutta missä piilee Lippiksen hyvän palvelun salaisuus, ja keitä ovat sen palvelualttiit ammattilaiset?

Lumituiskuisena perjantaina tapaan kaksi iloista lippukassanhoitajaa teatteritalolla ja pääsen haastattelemaan heitä. Kirsti Kunelius kertoo aloittaneensa työt teatterin lipunmyynnissä syksyllä 1991, kun rakkaus toi hänet Oulusta Turkuun. Anna Sulkakoski puolestaan tuli taloon ensin työharjoittelijaksi 2014, ja vakituisena lippukassanhoitajana hän on toiminut elokuusta 2018. Sekä Kirsti että Anna kertovat viihtyvänsä Lippiksellä hyvin ja kiittelevät kilvan työn vaihtelevuutta. Päivä koostuu pääosin asiakaskohtaamisista kasvokkain, mutta välillä hoidetaan myös puhelinpalvelua, jos ryhmämyynnissä on ruuhkaa. Työhön kuuluu lisäksi kassaraportit, rahantilitykset ja kirjanpito. Aamuisin ei tunnu tylsältä tulla töihin ja aina on ollut kivoja työkavereita, joiden kanssa on synkannut, kertoo Kirsti, ja Anna nyökyttelee hyväksyvästi vieressä. Aamuvirkulle Kirstille Lippiksen iltapäivä- ja iltapainotteinen työ sopii hyvin. Sen sijaan jalkapalloa ja salibandya harrastavalta Annalta poikkeava työaika on vaatinut säätämistä. Kyllä tähän tottuu, ja puoliltapäivin alkava työ takaa ainakin hyvät yöunet, hän naurahtaa.

Työ lippukassalla vaatii hyvää asiakastuntemusta ja siinä oppii lukemaan ihmisiä. Kun asiakas tulee ovesta sisään, melkein tietää, mitä lippuja hän tulee varaamaan, kertoo Kirsti. Jokainen asiakas on erilainen, ja se lisää mielenkiintoa tähän työhön, toteaa Anna. Se tekee siitä myös haastavaa, sillä esim. ikävän asiakaskokemuksen sattuessa ei voi jäädä sitä märehtimään, vaan on kohdattava uusi asiakas puhtaalta pöydältä. Usein tulee eteen yllättäviä tilanteita, joissa Kirstin pitkästä työkokemuksesta on apua. Esimerkiksi Seitsemän veljeksen kohdalla sattunut näytösten peruuntumissuma oli hankala, ja sen purkamisessa meni koko kevät. Työssä ilmenevät atk-ongelmat ratkoo puolestaan Anna, joka hallitsee tietotekniikan.

Vilkkain viikonpäivä Lippiksellä on tiistai. Silloin ovien ulkopuolella on jonoa jo ennen avaamista. Vilkkain kuukausi taas on joulukuu, jolloin Tyky-maksuvälineiden haltijat havahtuvat siihen, että maksuväline on voimassa vain vuoden loppuun. Vaikka Lippikselle on tuolloin saatu ylimääräinen lipunmyyjä ruuhka-avuksi, niin jonotus voi pahimmillaan venyä jopa kahteen tuntiin. Silloin lippukassalla työskenteleviltä vaaditaan hyvää paineensietokykyä ja pelisilmää. Ruuhkista huolimatta Tyky-maksuvälineet saavat Kirstiltä ja Annalta kiitosta, sillä ne ovat madaltaneet teatterin kynnystä ja tuoneet paljon uusia asiakkaita.

Kaksikko tapaa työssään luonnollisesti myös paljon näyttelijöitä. Nämä käyvät heitä jututtamassa ja usein myös hauskuuttamassa. Kirstille on jäänyt erityisesti mieleen edesmennyt näyttelijä Risto Salmi, jolla oli tapana pitää oma show lippukassalla. Annaa puolestaan huvittaa, kun pohjalaiset tunnistavat hänen murteensa ja mieltävät naapurikylän tytöksi. Joskus asiakkaat myös yllättävät ja tuovat meille vaikka säkin perunoita, hän nauraa. Hyvää asiakaspalautetta tulee viikoittain ja se tietysti kannustaa jaksamaan. Myös työparin samanlainen huumorintaju auttaa viihtymään työssä.

Lippiksen työntekijät pääsevät tietysti itsekin nauttimaan näytelmistä. Pyrimme katsomaan esityksiä eri puolilta teatterisalia, jotta osaisimme paremmin neuvoa asiakkaita katsomopaikan valinnassa, he kertovat. Mieleenpainuvimpia esityksiä Kirstille ovat olleet Peter Pan, Paholaisen poika Merlin, Elisabeth, Jekyll & Hyde ja Kahvinkeitin 2000. Anna puolestaan muistelee Helsingin Kaupunginteatterin Saranat ja sardiinit–esitystä, joka oli hänen ensimmäinen teatterikokemuksensa. Turun teatterista häntä ovat eniten viehättäneet Seili, Taru sormusten herrasta sekä Näytelmä joka menee pieleen. Kevään 2019 ohjelmistosta kiinnostavammiksi molemmat nostavat Hamletin ja Katoavan maan.

Lippiksen ladyt
Teatteritalon lippukassanhoitajat Anna Sulkakoski ja Kirsti Kunelius

Kirstin ja Annan vinkit teatterilipun ostoon:

  • Tutustu teatterin ohjelmistoon ja kun löydät kiinnostavan näytelmän, toimi heti. Suosituimmat esitykset myydään nopeasti loppuun.
  • Valitse näytös, johon haluat varata paikat. Mieti valmiiksi myös pari vaihtoehtoista näytöstä.
  • Jos tulette porukalla ostamaan lippuja, miettikää etukäteen kaikille sopivat ajankohdat.
  • Muista, että varatut liput tulee lunastaa 2 viikon sisällä. Muuten varaus raukeaa.
  • Jos esitys on täyteen varattu, voit jonottaa ryhmämyynnistä vapautuvia lippuja.
  • Asioimalla Lippiksellä hiljaisimpina aikoina (to – pe klo 14 – 16) vältyt ruuhkilta.
  • Lippukassan viimeinen tunti (klo 18 -19) on varattu saman päivän esityksen lippujen lunastamiseen.
  • Tyky-maksuvälineillä maksavien kannattaa hankkia lippunsa hyvissä ajoin ennen joulukuun ruuhkaa.
  • Lippiksen ruuhka-aikoina kannattaa varata liput etukäteen puhelimitse.
  • Viime hetken opiskelijalipun saat ma – to saman päivän esityksiin 10 eurolla.
  • Tyky-maksuvälineillä voit ostaa lippuja myös Turun Kaupunginteatterin kesäteatteriesityksiin Naantalin Emma Teatterissa.
  • Jos varaat lippusi muualta kuin teatteritalon lipunmyynnistä, muista antaa yhteystietosi, jotta saat tiedon mahdollisesta esityksen peruuntumisesta.
  • Teatterilippu toimii myös bussilippuna kaikilla Fölin linjoilla 3 h ennen esitystä ja 2 h sen jälkeen.

Kiitos Kirsti ja Anna haastattelusta!

Teksti ja kuvat: Tiiti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s