Astuin viimeksi melkein teatterisaliin Smoothie-pullo kourassani. Yhtäkkiä teatterista on tulossa kovaa vauhtia olohuoneeni. Hätkähdin tästä ja join nopeasti evääni hiukan häpeillen samalla kuin etsin roskista pienelle pullolle. Onko tosiaan teatterista tulossa tila, jossa käyttäydyn kuin olisin omassa keittiössäni tai olohuoneessani? Kiasus maaria katri helena. On siis hyvä väli muistuttaa meitä ja samalla itseäni, että jos ei nyt kuitenkaan.

Hyvät ystävämme nälkä ja kiire

Paha tapani on saapua teatterille viime tinkaan: Ajoissa, mutta huohottaen ja toivoen, että hengitys ehtii asettua ennen näytöksen alkua. Edellisellä kerralla jo hävetti, olin narikkajonossa 13 minuuttia ennen esityksen alkua. Joten tein saman tien pienen päätöksen, jatkossa tulen teatterille vähintään 15 minuuttia etuajassa. Saa rauhassa fiilistellä kaunista Aurajoen rantaa ja nauttia välillä märästä säästä. Ei tarvitse katsomossa istuessa pohtia jäikö levy päälle tai lukitsinko pyörän. 20 minuutissa olisi aikaa tarkistaa se pyörä. Samalla ajoissa oleminen on kunnioittavaa henkilökuntaa ja näytelmän työryhmää kohtaan. Saapumalla ajoissa annamme kaikille tasapuolisen mahdollisuuden nauttia teatterikokemuksesta ja häiritse muita vieraita tulemalla saliin viime tinkaan. Olisi hirveää näin teatterin ystävänä, jos vahingossa jäisi ensimmäinen näytös välistä. Teatterisali suljetaan esityksen alkaessa, kunhan ensin kello on ehtinyt muistuttaa useamman kerran, että esitys on alkamassa. Tuo kello on kuin Tuomiokirkon kello: aina ajallaan ja joskus aiheuttaa lievää tuskan hikeä. Myös teatterista lähdettäessä on hyvä huomioida ystävämme kiire, jokainen meistä saa takin vuorollaan. Itse suosin siksi rauhassa katsomosta lähtemistä, pahin ruuhka on jo silloin ohi ja takin saa sujuvasti.

Toinen tuttu seuralaiseni teatterissa on nälkä.

Olen tullut sinne suoraan urheilemasta, virhe. Maha on kurninut menemään ensimmäisen näytöksen ajan ja sitten on tullut melkein kiire ehtiä väliaikatarjoilujen pariin, minne ei oikeasti ole kiire. Yksi kerta tätä riitti ja kuvioon astui tuo koomisen kuuluisa smoothie. Mielestäni ennen teatteria kannattaa syödä ja kohteliaasti olisin voinut juoda smoothieni jo ulko-ovilla, enkä vasta viime tinkaan. Teatterissa on myös omat kahvionsa, joista saa pientä syötävää, jos ja kun nälkä yllättää. Kerran huomasin, että pari vierasta söi karkkia Remix-pussista kesken esityksen. Saatoin hyödyntää tiukkaa “äidinkielenopettajan” -katsettani, sillä pussista lähti kiitettävä rapina kesken monologin. Teatteri ei ole elokuvateatteri tai olohuone vaikka esimerkiksi Lontoossa osassa teattereista voi tulla drinkin kanssa katsomoon. Ymmärrän houkutuksen, naposteltavan tai juoman voi hyvin kuvitella sopivan teatterin hämyisään olemukseen. Muistuttaahan se paljon elokuvateatteria, mutta edessämme on aidot ihmiset luomassa meille jotain ainutlaatuista ja katoavaa. Pienillä asioilla voimme kunnioittaa sekä heitä että toisia katsojia ja yksi on jättää ne eväät sekä juotavat kassiin esityksen ajaksi. Maltamme toki odottaa joko väliajalle tai esityksen loppuun. Rapiseva karkkipussi tai sihisevä juoma teatterissa on kuin pääsiäispupu jouluna.

IMG_20181026_204013
Toimiva savuporoleivos ja kuppi teetä väliajalla.

Somea somenkin edestä

Tavallisen päivän aikana räplään puhelintani varmaankin noin joka kymmenes, kahdeskymmenes tai joka toinen minuutti. Hiukan tilanteesta riippuen ja teatterillakin se toimii kivana ajan vietteinä esimerkiksi väliajalla. Teatteriesityksen aikana se on kuin lumi juhannuksena, ei kuulu asiaan, mutta silti sen uhka on aina olemassa. Itse suosin esityksen aikana puhelimen lentotilaa. Se vie mukavasti kaikki värinät ja äänet pois. Ilokseni en ole koskaan kuullut esityksen aikana puhelimenpiippauksia, mutta taustavalo osuu silmään sillä sen kylmän sinertävä sävy hyppää esiin himmennetystä katsomosta, kun jollain saattaa puhelin olla esillä näytöksen aikana.

Toinen nykyisten fiksujen puhelinten tuoma ilmiö on spoilerit tai “pilaajat”. Herkästi laitamme hehkutuksia näytelmästä someen esityksen jälkeen ja hehkutus on juuri parasta. Kunnes luet kaverin julkaisusta tärkeimmät yllätysmomentit ja näet kuvat lavastuksesta (ja korvissani soi mollivoittoinen torvi). Hupsista. Nykyaikana tosin pitäisi elää pahvilaatikossa ja täysin analogisesti muumien tapaan välttääkseen kaikki spoilerit, mutta tehdään parhaamme, että jokainen saa kokea esityksen mahdollisimman “uutena”. Kerran, eräs rouva selitti katsomossa innoissaan seuralaisilleen esityksessä tapahtuvia käänteistä, että muutama yllätysmomentti katosi siihen.

Harvinaiset seisovat aplodit

Viimeisen vuoden aikana olen käynyt teatterissa yli kymmenen kertaa. Tänä aikana ehkä yhdessä näytöksessä on joku noussut seisaaltaan antamaan aplodit. Mikä meitä suomalaisia ujostuttaa tässä? Myönnän suoraan, että aina en pysty esityksen vaikuttavuuden takia nousemaan penkistä hetkeen. Näin on käynyt mm. Parasta elämässä ja Åbo Svenska Teaternin Stormskärs Majassa (Myrskyluodon Maija). Jälkikäteen olenkin hiukan potkaissut itseäni henkisesti nilkalle, että mikäs vuosisadan paino nyt siihen peppuun iski, kun oli niin tiukasti penkissä kiinni. Mielestäni seisomaan voi nousta, kun joku esityksen osa-alue on vaikuttanut: esimerkiksi näyttelijäsuoritus, ohjaus, tarpeisto, lavastus tai vaikka näyttämömiehien työskentely. Oletko joskus ihmetellyt, että miksi joskus ihmiset tömistävät jaloillaan teatterissa? Se on yksi tapa osoittaa suosiota. Seisova aplodi on hiukan kuin kouluvuoden jälkeen saatava stipendi, tunnustus ja kunnioitus hyvästä työstä. Annetaanhan näitä jatkossa enemmän?

Olenko niuho?

Tätä lukiessasi olet saattanut ajatella, että niuhotan kuin Niiskuneiti Niiskulle konsanaan. Ja ehkä niuhotankin. Toiveeni on kuitenkin, että kaikki saavat teatterissa yhtä laadukkaan elämyksen ja kokemuksen, jossa kunnioitamme toisia katsojia. Tähän kunnioittamiseen liittyy myös toisille kuiskutteleminen esityksen aikana. Ennen ja jälkeen esityksen en nimittäin meinaa olla hiljaa, minua on verrattu papupataan, mutta esityksen aikana toivon, että kirjaston hiljainen sali vaikuttaa äänekkäältä. Kuiskuttelu kantaa yllättävän kauas ja huomio saattaa nopeasti kiinnittyä siihen. Jätetään kuiskuttelu myös sinne kotisohvalle. Toivon myös, että hajusteet jäisivät kotiin. Hajuvedet ja voimakkaat dödöt aiheuttavat ikävästi mm. itselläni aivastuksia ja välillä myös päänsärkyä. Välillä tulee tunnistettua teatterisalissa Chanelin ja Axen tuoksut nimeltä ja sitten on tekemistä, kun yrittää ajastaa aivastukset väliaplodeihin tai kohtausvaihtoihin.

Toki tietyn tyylisiin esityksiin kuuluu eläväinen yleisön reagointi, kuten farssiin (esim. Näytelmä, joka menee pieleen), lastennäytelmiin (esim. Molli ja kumma) ja vielä hetken esitettävään Parasta elämässä -näytelmään. Näissä tyylilajeissa yleisön reaktiot rakentavat esitystä uudelle tasolle. Välillä tuntuu siltä, että pitäisi käydä lastennäytelmissä, jotta muistaisi jälleen estottoman reagoinnin ja eläytymisen: herskyvän naurun ja komediaan sopivat väliheitot. Näytelmä, joka menee pieleen on esimerkiksi alkujaan pubissa esitetty ja voin uskoa, että britit ovat innoissaan siihen tarttuneet kommentoimalla äänekkäästi. Eläydytään siis esityksiin, itkekäämme kun surettaa ja naurakaamme ulvoen, kun vitsi kolahtaa ja kiittäkäämme esityksen työryhmää väliaplodein. Tärkeintä on nauttia elämyksestä ja teatterin taiasta.

Lopuksi vielä muutamat vinkit pähkinänkuoressa:

-Saavu ajoissa, teatterille pääsee näppärästi kävellen, pyörällä, föllärillä ja bussilla (teatterilippu käy bussilipusta saman illan näytökseen ja kotiin)
-Lähdetään rauhassa teatterilta, ne jonot liikkuu koko ajan
-Muistetaan syödä, nälkä-ärri ei tee esityksestä nautinnollisempaa
-Jätetään eväät ja juomat väliajalle
-Annetaan kaikille mahdollisuus nauttia esityksestä sulkemalla puhelin ja ei käytetä voimakkaita hajusteita teatterissa.
-Yskät ja aivastukset voi yrittää ajoittaa esimerkiksi väliaplodien aikaan tai, kun kohtaus vaihtuu, mutta ymmärrettävästi tämä ei aina onnistu, niin esimerkiksi kyynärvarsi tai nenäliina toimivat myös.

Psst: Turun kaupunginteatterin sivuilta löytyy myös hyvä etiketti pähkinänkuoressa: Etiketti

Otsikkokuva: Pieni näyttämö, Wellu Hämäläinen, Turun kaupunginteatterin kuvapankki
Artikkelikuva: Kirjoittajan itse ottama.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s