Päänäyttämöllä on alkamassa Mika Eirtovaaran ohjaaman, teknisesti haastavan Näytelmä, joka menee pieleen -läpimenoharjoitus. Sekuntipeliä oleva farssi* kertoo Turun Työväen Teatterin Draamaseuran hartaasti valmistelemasta Murha Havershamin kartanossa -murhamysteerin ensi-illasta, jossa niin kovasti koitetaan saada näytelmä kulkemaan raiteillaan. Ja päänäyttämön katsomossa istuu yksi utelias turisti, minä, seuraamassa hallitun kaaoksen kehittymistä.

Fas…Fasaani!

Pääsin katsomaan näytelmän kahta eri harjoitusta. Harjoitukset ovat teatterin henkilökunnalle osa arkea ja minulle jotain aivan uutta. Tai no, melkein uutta vai lasketaanko Taiteiden yön avoimet harjoitukset, jossa välipuheilla hauskuutetaan yleisöä. Ensimmäisen läpimenoharjoituksen ilmassa on pientä kipinää, katsomon puolella on väkeä sekä tekniikasta että maskeerauksesta ja ehkä myös puvustuksesta (olen toivoton nimissä, anteeksi!). Uteliaana ihmisenä silmäni hakevat eri yksityiskohtia melkein jopa suloisesti lavastetulta lavalta ja en oikein malttaisi keskittyä yhteen kohtaan. Näytelmässä jokainen lavalla oleva asia on tarkkaan harkittua ja pääni haluaa linkittää kaiken kaikkeen. Pieni vapaaehtoishetki pakottaa keskittymään hetkeen, kunnes ajatukset hyppivät jälleen. Huomaan haluavani nähdä ja kokea kerralla kaiken sekä olla varautunut kaikkiin käännöksiin. Energinen mieleni voisi joskus rauhoittua ja keskittyä pelkästään lavalla viliseviin tuttuihin kasvoihin sekä heidän harjoitteluunsa. Miska Kaukonen, Severi Saarinen, Riitta Salminen, Stefan Karlsson, Peter Ahlqvist, Ella Lahdenmäki, Teemu Aromaa ja Iikka Forss hyppäävät rooleihinsa sopivasti ylilyöntejä hyödyntäen.

Ennen harjoitusta sain kohteliaan pyynnön nauraa kunnolla, kun naurattaa ja yritin soveltaa tätä parhaani mukaan, mutta taisi jäädä hymähtelyn tasolle. Ujostutti. Harjoituksessa huomasi, että sekunnin tarkat ajoitukset hakivat vielä paikkaansa ja teknisiä haasteita sattui matkalle. Välillä ne naurattivat ja hämmensivät, sillä en ollut aivan varma kuuluivatko ne kokonaisuuteen vai olivat pieniä sattumuksia, jotka loivat tilannekomiikkaa. Harjoituksen aikana koitan päästä jyvälle homman kulusta. Olo on kuin turistilla vieraassa maassa ilman karttaa ja käsitystä paikallisesta murteesta. Kyllä tämä tästä hoin itselleni. Jälkiviisaana olisin voinut kysellä harjoitusprosessista hiukan enemmän etukäteen. Ja samalla arvostukseni työstöprosessia kohtaan nousee. Kuiskaaja auttaa tarvittaessa, valosuunnittelija Mika Randell seuraa tilannetta silmä kovana ja näyttämömiehet* sekä tarpeistonhoitajat pyrkivät pitämään huolta lavasteiden ja tarpeiston oikeasta tahdituksesta kohtauksien kanssa. Mikä ei ole tässä sekuntipelissä ihan yksinkertaista. Lähdin harjoituksesta hymyillen. Heillä on kolme tehokasta viikkoa edessä, hyvää voi rauhassa odottaa.

45004578164_2a693fca35_k
Vasemmalla näytelmän lavastaja ja Cecil Havershamia näyttelevä Peter Ahlqvist sekä Ella Lahdenmäki Florence Colleymoorena. Taustalla Iikka Forss Florencen veljenä Thomas Colleymoorena.

Kahden viikon kuluttua saavuin uudelleen tutulle ovelle ja ihana järjestäjä Maria otti jälleen ystävällisesti vastaan. Näyttämön takaosissa kulkeminen alkaa pikkuhiljaa hahmottua. Labyrintista on tullut vain sokkelo ja harjoituksessa ei ole enää niin eksynyt olo. Osasin pakata mukaan myös kevyet eväät, jotka sai nopeasti syötyä tauolla. Nyt näkemässäni harjoituksessa käytiin läpi edellisen päivän valmistava läpimeno -harjoituksen* ongelmakohtia. Ohjaaja viipotti milloin katsomossa, milloin lavalla tarkkailemassa. Nyt yhdessä kohtauksessa saatetaan viipyä tovi. Tykkäsin kovasti näkemästäni keskustelusta näyttelijöiden ja ohjaajan kesken. Rytmejä ja näyttelemisen tasoja haetaan ja hiotaan, välillä kokeillaan ja sitten mennään uudelleen läpi. Lava jakaantui luonnostaan osiin, toisaalla kävellään läpi kohtausta, kun toiset miettivät keskenään kohtauksia. Yllätyslisänä oli kiehtovaa nähdä, kun Stefan perehdytti Markus Ilkka Uolevia Teuvon rooliin.

Pienen teatteri-intoilijan sydäntä lämmitti saada olla katsomassa harjoituksia. Omana pienenä timanttina Peter tuli juttelemaan, että miten koin harjoitukset. Noh, vastaus ei ehkä ollut yhtä elegantti kuin kynäni, mutta esitys oli kasvanut ja rytmit hioutuneet. Aiemmin hetket, joita mietin, että nyt vissiin pitäisi nauraa alkoi naurattamaan. Lopuksi haluankin antaa ison kiitoksen koko työryhmälle ja vastaavalle järjestäjälle Virpille. Opintoretkeni kulissien taakse oli lämmin ja olo oli hyvin tervetullut. Milloin voin tulla uudelleen?

Kursiivilla lainaus harjoituksista.

Kuvat:
Otsikkokuva: Pixabay
Tekstikuva: Otto-Ville Väätäinen, Turun kaupunginteatterin kuvapankki

Jos teatterisanasto ei ole tuttua, vilkaiseppa näitä:
Farssi = Farssi on komedia, jonka viihdyttävyys perustuu mm. väärinkäsityksiin, yhteensattumiin, verbaaliin huumoriin ja nopeaan, kiihtyvään juoneen. Tarkoituksena on siis saada yleisö nauramaan ja hymyilemään. Farssille on tyypillistä sekunnin tarkkuus ja lukuisat ovet.

Näyttämömies = Vastaa harjoituksissa ja esityksissä, että mm. liikkuvat lavasteet siirtyvät oikeaan aikaan turvallisesti oikeille paikoille.

Valmistava läpimeno = Harjoitus vedetään läpi pienen testiyleisön kanssa aivan kuin olisi varsinainen esitys.

Järjestäjä= Järjestäjällä on kokonaisvastuu näytelmän tuotannon sujuvasta toteutuksesta. Järjestäjät tarjoavat käytännön ja hallinnon tukea esimerkiksi ohjaajalle, tekniikan väelle ja suunnittelijoille koko tuotantoprosessin ajan. He ovat myös varmistavat esitysten aikana, että esitys toimii sujuvasti

 

***
In the main stage the practice a technically challenging Play that goes wrong directed Mika Eirtovaara is about to begin. The game of seconds farce* tells the story Turku Workers’ Theatre’s Drama Society’s carefully prepared The Murder at Haversham Manor’s opening night, where players do their very best to keep the play on its tracks. And in the main stage’s audience sits one curious tourist, me, watching how the controlled chaos ravels.

Ph…Pheasant!

I had the opportunity to follow two different production practices of the play. The practices are part of the routine for theatre staff but something completely new to me. Or well, almost new or do we count the open practices of the Night of the Arts, where the audience entertained in the between. The first run through practice has an electric spark in the air, members of technical staff, makeup and perhaps costume design sit in the audience too (I’m bad with names, sorry!). As a curious person, my eyes try to take in every single detail from almost cute looking scenery and I can’t seem to be able to concentrate for a moment. On the stage everything is carefully thought through which causes my mind to try to link everything together. A small volunteer moment forces me to focus on the moment until it jumps again to something else. My mind wants to see and experience everything at once as well as be prepared for new turn of events. Sometimes I wish that my energetic mind could just calm down to just focus on the familiar faces on stage and their training. Miska Kaukonen, Severi Saarinen, Riitta Salminen, Stefan Karlsson, Peter Ahlqvist, Ella Lahdenmäki, Teemu Aromaa and Iikka Forss jump into their roles with some overplaying that is in accord with farce.

Before the first practice began, I received polite request to laugh out loud loudly when I laughed for a certain scene. I tried to do my best, but I fear it mostly came down to muted chuckles. Got shy in the mostly empty seats. What caught my attention was that the timings were still searching for their exact second and few technical challenges occurred. Sometimes they made me laugh and I was uncertain whether they were part of the play or simply small mishaps which created some sitcom like comedy. It was a tad bit challenging for me to grasp the different procedures of the practice. Time to time I felt like a tourist in foreign country without a map or knowledge of the local language. You can do this – everything will become clear eventually, was a mantra of mine. As a side note, I perhaps should have taken a look to the different procedures and structures of practices beforehand. Always best being clever afterwards. At the same time my respect for the necessity and different aspects of the practice increase my respect for the whole process. Whisperer helps if needed, the light designer Mika Randell’s eyes take every detail on stage, stage crew* and property staff do their best to look after the stage and its artifacts timings. Not the easiest task in the game of seconds. I leave the practice a smile on my face. The production team has three efficient weeks ahead of them, there’s no rush while waiting for the good.

45004578164_2a693fca35_k
From left the scenic designer of the play and actor for the role of Cecil Haversham Mr Peter Ahlqvist and Ms Ella Lahdenmäki as Florence Colleymoore. In the background Mr Iikka Forss as Florence’s brother Thomas Colleymoore.

After two weeks, I find myself behind the familiar door of the Turku City Theatre where lovely Maria, the stage manager*, welcomes me warmly back. After finding the backstage a very maze like based on previous visits, this time it only feels like a messed-up map. Furthermore, I don’t feel so lost anymore while watching the practice and I even packed a small snack to keep hunger at bay. The practice is very different to what I saw last time, instead of running through the whole play they stop on certain points. The scene apparently caused some challenges on the previous days preparatory practice. They can linger for a longer while. I really liked the flow of different conversations between the actors and director. Different rhythms and levels of acting were tested, polished eventually ran through again after few more tests. The stage naturally divides into separate sections: actors are walking through scenes whereas elsewhere two actors might hold a mini workshop on how to do a certain part. As a surprise bonus, I got to witness Stefan mentoring Markus Ilkka Uolevi to the role of Teuvo.

My theatre addicted heart was warmed up for the possibility to get a behind the scenes peek. As small, but pretty awesome moment Peter came to have a chat on how I experienced the practice. Unfortunately, my words somewhat left me in that exact moment and it was not as fluent as my pen. However, the play had grown, rhythms gotten better. Where in before I thought that I feel like I should be laughing at this point, now I laughed. To conclude, I wish to give big thanks to the whole production team and director for the stage managers Virpi. My fieldtrip to behind the scenes was warm and welcoming. When can I come back?

With italics, a quote from the first practice.

Photos: 
Headline photo: Pixabay
Text photo: Otto-Ville Väätäinen, Turku City Theatre photo bank

In case you are not fluent in theatre language, take a look at these:
Farce = A farce is a comedy that aims at entertaining the audience through situations that are highly exaggerated, extravagant, and thus improbable. The aim is to make the audience laugh and smile. Farce stage scene typically has is multiple doors and tight timings.

Stage crew = They are responsible for moving parts of scene safely to right places at the right time.

Stage manager = The stage manager has overall responsibility for the smooth running of the play. Managers provide practical and administrative support for the tutor, technician and designers throughout the production process. They will also ensure during the performances that the performance will run smoothly

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s