Minulla on kolme todella mukavaa poikakaveria. Nuorin heistä, Aapeli, täytti hiljattain viisi vuotta. Synttärilahjaksi lupasin ottaa hänet kavaljeerikseni teatteriin katsomaan Molli ja Kumma -näytelmää. Se on Katri Kirkkopellon samannimiseen lastenkirjaan pohjautuva esitys Turun Kaupunginteatterin Sopukassa.

Aapeli on reipas miehenalku. Tällä vuosikymmenellä syntyneiden tavoin hän putkahti maailmaan älypuhelin kädessä ja hallitsee siis suvereenisti niin digilaitteet kuin videopelit. Mutta kyllä tälle nokkelalle ja vilkkaan mielikuvituksen omaavalle kaverille maittavat myös perinteiset leikit, legorakentelut ja pihapelit. Teatterikokemuksiakin hänelle on ehtinyt kertyä parina kesänä lastennäytelmistä Vartiovuorenmäellä. Näissä esityksissä Aapeli pitkästyi ja alkoi jo ennen ensimmäisen näytöksen puoliväliä kysellä: ”Koska tää loppuu?” Äidin älypuhelin pelasti tilanteen ja sai pienen kaverin pysymään penkissään. Ajattelin, että Aapelin olisi ehkä helpompaa seurata näytelmää, jos tarina olisi entuudestaan tuttu ja annoin teatterilippujen kylkiäisenä lahjaksi myös Molli ja Kumma -kirjan.

Meillä oli liput lokakuisen lauantain päivänäytökseen. Teatterisillalla Aapeli kertoi, että myös hänen kaverinsa Firo oli tulossa samaan esitykseen. Tieto sai minut huolestumaan. Firo on Aapelin mielikuvituskaveri, ja olin kuullut, että hän käyttäytyy joskus vähän sopimattomasti – on juonut kaljaa ja kiroileekin aina välillä. Mutta koska olimme menossa katsomaan näytelmää, jonka mainostettiin kertovan ystävyydestä, ennakkoluuloista ja erilaisuudesta, päätin ottaa myönteisen asenteen Firon mukaantuloon.

Teatteritalolla Aapeli puolestaan huolestui päällysvaateiden säilöönotosta, mutta rauhoittui, kun näytin hänelle narikkalapun, jolla voimme lunastaa takkimme takaisin. Sisäänpääsyä odotellessamme hän ehti kehuskella ovivahtimestarille tuntevansa näytelmän tarinan, koska oli lukenut kirjan. Sopukassa asetuimme eturiviin ja huokaisin helpotuksesta, kun Aapeli kertoi Firon menneen istumaan katsomon takaosaan. Taisi kaveri livahtaa sisään ilman pääsylippua. Minun ei nyt kuitenkaan tarvinnut kantaa huolta hänen käytöksestään. Alussa kerrottiin tuttuun tapaan, että esityksen taltioiminen oli kiellettyä. Samalla ilmoitettiin, että kaikenlainen hekottelu ja kikattelu esityksen aikana oli sallittua. Molli (Thomas Dellinger) istui jo valmiiksi näyttämöllä ja nukkui. Yleisön tehtävänä oli yhteen ääneen Pikku Sisun (Antton Kainulainen) kanssa herättää hänet.

Lastenteatterissa on kiehtovinta seurata yleisön reaktioita. Aapeli istui koko esityksen ajan vieressäni rauhallisena ja seurasi näytelmää keskittyneenä. Esitys noudatti juoneltaan melko tarkkaan alkuperäistekstiä. Vähän väliä Aapeli tunnisti tarinan ja kuiskutti hiljaa: ”Tää oli siinä kirjassakin”. Muu lapsiyleisö sitä vastoin eläytyi näytelmään äänekkäämmin. He todella kikattivat ja kommentoivat estoitta esitystä, välillä kannustaen, mutta välillä myös paheksuen roolihahmojen käytöstä. ”Molli, älä!” ja ”Nyt kyllä lopetat sen kiusaamisen!” kaikui salista. Kiehtovaa oli se, miten näyttelijät ottivat vastaan yleisön reaktiot. Sopivissa kohdissa he jopa vastasivat lasten kysymyksiin: ”Onko siinä tarrat?” ”Joo, on.” Välillä olin erottavinani myös Firon naurun takarivistä.

Esityksen rytmi oli rauhallinen. Siinä ei ollut videopeleille tai piirretyille tyypillistä villiä menoa ja ”äksöniä”. Lavastus oli taidolla rakennettu, värimaailmaltaan kaunis, salaperäinen ja harmoninen. Näytelmän hahmot olivat hyväntahtoisia ja sympaattisia ja Aapelin mukaan myös ulkoiselta olemukseltaan aika samanlaisia kuin kirjassa. Puutarhaan ilmestynyt jättisuuri Kumma-kummajainen oli toteutettu nerokkaasti, eikä se outoudessaan vaikuttanut lainkaan pelottavalta. Valtteri Lipastin Molli-näytelmiin säveltämä tunnussävel soi taustalla ja Pikku Sisun vihellyksessä kauniina ja rauhoittavana. Katri Kirkkopellon luoman tarinan lumo säilyi esityksessä hyvin. Näytelmä oli reilun puolentunnin kestoisena juuri sopivan mittainen. Lastenteatteri Kurnuttava Sammakko tuntee hyvin lapsiyleisönsä ja osaa mitoittaa esityksensä sen mukaan. Tällaista vahvalla ammattitaidolla toteutettua esitystä oli ilo katsella ja yleisön reaktiosta voi päätellä, että se ihastutti lapsia.

Esityksen jälkeen kaikki halukkaat pääsivät lavalle tervehtimään hahmoja. Aapelikin uskaltautui halaamaan Mollia ja Pikku Sisua ja esittelemään heille uusia lenkkareitaan. Hän tutkisteli tarkkaan Kumman suurta käpälää ja insinöörin poikana, kukaties itsekin tulevana insinöörinä, tuli siihen johtopäätökseen, että Kumman liikuttelu lavalla taidettiin hoitaa kauko-ohjauksella. Tyytyväisin mielin poistuimme teatterista ja kruunasimme onnistuneen teatterielämyksen hampurilaisaterialla Hesburgerissa. Siellä leikkipaikka mahdollisti myös nuoren seuralaiseni liikunnantarpeen tyydyttämisen. Ja Firo – hän oli jo heti teatterilta livahtanut omille teilleen.

molli_1600x757pxMolli ja kumma -julistekuva: Turun Kaupunginteatteri

Teksti ja otsikkokuva: Tiiti

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s