Varissuo-musikaalista kohistiin keväällä paljon. Tietysti, olihan Turun oma lähiö saamassa nimikkoesityksen täynnä musiikkia, tanssia, räppiä. Millaisia asioita lähiöstä nostettaisiin esiin, miten sitä kuvattaisiin? Miten räppi istuisi kaupunginteatterin lavalle?

Itseäni taisi etukäteen kiinnostaa erityisesti musiikki. Laulujen sanoituksesta vastasi Paleface, ja säveltämisestä Tuomo Prättälä, Jori Sjöroos ja Jussi Vahvaselkä. Paleface eli Karri Miettinen on ollut mukana muissakin teatteriproduktioissa, mutta Varissuo on hänen ensimmäinen yhteistyönsä Turun kaupunginteatterin kanssa. Jussi Vahvaselkä ja Jori Sjöroos ovat työskennelleet yhdessä jo Tom of Finland -musikaalissa (ensi-ilta Turun kaupunginteatterissa tammikuussa 2017), ja saivat vahvistuksekseen soul-artisti Tuomo Prättälän. Musiikista vastasi siis aikamoinen tehoporukka, eikä lopputulos todellakaan aiheuttanut pettymystä.

43729621014_451473ff54_k
Eemeli Heiniö (Ben) ja Severi Saarinen (Mikael)

Musiikki ja tanssi taisivatkin olla itselleni sitä parasta antia tässä teatterimusikaalissa. Biitti kulki, ja etenkin noin alakouluikäistä Beniä näytellyt Eemeli Heiniö vakuutti lavaolemuksellaan ja räpillään. En yllättynyt, kun hän käsiohjelman kuvauksessa kertoi olevansa kiinnostunut sirkuksen lisäksi myös räppäämisestä, sillä se hänestä ehdottomasti näkyi ja kuului.

Reija Wäreen koreografiaan ja ison tanssiensemblen askeliin oli helppo upota. Vaikka en ymmärrä tanssista paljoakaan, oli hauska huomata kuvioiden yhdistävän saumattomasti kaikkea bollywoodmaisista liikkeistä lähtien. Esityksessä oli mukana yhteensä 20 näyttelijää ja tanssijaa, mikä teki tanssikohtauksista vaikuttavia ja isoja.

44397834332_39ac37bc70_k
Yksi musikaalin suurkohtauksista, keskellä Lisa Nikula (Nadia)

Jani Uljaan lavasteille on myös annettava suitsutusta, sillä ne olivat jälleen kerran suuret, mahtavat ja upeat. Etenkin suunnattoman kokoinen graffitiseinä sekä Varissuon kerrostaloportaikko jäivät mieleen. Myös Reijon menneitä vuosikymmeniä huokuva koti yksityiskohtineen herätti sympatiaa.

Se, mikä Varissuossa kuitenkin jäi hiertämään, oli hieman yksipuolinen kuva lähiöelämästä. Kaikilla oli ongelmia. Lähisuhdeväkivaltaa, teiniraskauksia, päihderiippuvuuksia mainitakseni vain ne ilmiselvimmät. Toisaalta useinhan tarinat perustuvat siihen, että on jonkinlainen ongelma, josta tavalla tai toisella päästään eteenpäin tai ainakin jonkinlaiseen lopputulokseen. Harvoin kai hyvää tarinaa saadaan rakennettua sellaiselle päähenkilölle, jolle ei tapahdu mitään ja kaikki on ”ihan ok”. Mutta silti, Varissuo ei ainakaan yhdellä katsomiskerralla päässyt ennakkoluulojaan pidemmälle.

Lisäksi taisin odottaa enemmän maahanmuuttolähteisiä aiheita, kulttuurien yhteentörmäystä, kahden kulttuurin välissä tasapainottelua, jotain. Oma hatara suhteeni Varissuon asuinalueeseen kun perustuu siellä asuviin tuttuihini tai sukulaisiini, jotka ovat nimenomaan maahanmuuttotaustaisia. Niiltä osin odotin siis jotain ihan muuta kuin mitä sain, enkä siksi osaa suhtautua näkemääni kuten haluaisin. Ohuiksi lavalla nähdyt tarinat eivät silti jääneet, sillä jokaisessa oli sukupolvien välisiä kuiluja, joiden huudot jäivät kaikumaan korviin.

Varissuo on musikaali, joka puhuttaa ja mietityttää jälkeenpäin. Samalla se on urbaaniudessaan esitys, jota on helppo lähteä katsomaan sellaisenkin, joka ei tavallisesti teatterissa käy.

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s