Kauniin kesäillan hämärä 70-luvun alun Pääskyvuorella. Harjoittelin pyörälläajoa helsinginraiteiden tuntumassa, se ei heti sujunut ihan helposti, sora luisti alta ja tien kuopat töyssyttivät. Vanhempani keskustelivat kävellessään jokohan viereisen metsän mustikat olisivat kypsiä. Ja kuinkahan kauan niitäkään enää olisi. Metsään kun suunniteltiin kerrostaloja. Ja siitä seuraavaan metsäänkin. Tulevaa Varissuota.

90-luvun loppu. Matka Kohmosta kuntopolkua pitkin Varissuolle oli huomattavasti nopeampi jalkaisin kuin bussilla Nummenpakalle ja sieltä vaihdolla Norssille. Kosteassa metsässä tuoksui jo kevät. Varissuon puolella käpytikat kutsuivat kumppania rummuttamalla katulyhtyjen peltiin. Supisuomalaisesta metsästä monikulttuuriseen luokkaan ei ole enää pitkä matka.

Sukulaisvisiitillä ikkunoista aukeaa näkymä Pelttarin kentälle. Äänet kantavat iloa ja kamppailuhenkeä, ikkunat eivät estä niiden välittymistä. Peliporukoihin ei kysytä kielitaitopapereita, jos pallo tai kiekko pysyy hallussa, tervetuloa, vaikka joka päivä.

WP_20180827_19_04_54_Pro

Turku on kartalla pitkä, oikealle kallellaan oleva vesipisara. En ole koskaan asunut itäisen pisaranreunan Varissuolla, viidessä muussa Turun kaupunginosassa kyllä. Reunoilla, mutten ulkopuolella. Oma Turkuni on useimmiten alkanut lentokentän valojen pohjoispuolelta, ja turkulaisuuteni rytmi on toijalanradan junien kolinaa sekä ajoittaisia lentokoneiden nousuja ja laskuja. Tunnen lukkarinrakkautta Varissuohon. Minäkin olen reunalta, sieltä mistä ei oteta mainoskuvia matkailijoiden houkuttelemiseksi. En silti ole periferiasta, vaan oman elämäni keskiöstä, omanlaiseni turkulainen.

Kun luin ensimmäistä kertaa Varissuo-musikaalin esittelyn, mieleni soittolistalta latautui käyntiin miksaus Frank Sinatran ja Alicia Keysin New Yorkeista. Kaupunkia tallataan katutasolta ”if I can make it there, I´ll make it anywhere” ja tarkastellaan lempeänlaveasti ylhäältäpäin “concrete jungle where dreams are made of”. Rakkaaseen kaupunkiin ja sen osiin on monta näkökulmaa. Paikat saavat joka päivä lisää ikää ja kerrostumia niin kuin ihmisetkin, oltiinpa New Yorkissa, Varissuolla tai Varissuo-musikaalissa. Oikean, keski-ikäisen Varissuon katuihin ovat piirtyneet monenlaiset pyöränjäljet ja sukupolvien viivat. Pelikentiltä on kuultu monenkielisiä tuskan- ja riemunkiljahduksia.

WP_20180827_18_52_37_Pro

Onko lähiössä kasvaneesta maailmanvalloittajaksi? Miten kotipaikka meidät määrittää? Mitä tällaisen turkulaisen tulisi odottaa Varissuo-musikaalilta? Teatterin viime kaudella keskusteltiin, onko Seitsemän veljestä parempi uudella vai vanhalla tavalla. Tällä kaudella ehkä kysytään, onko Varissuo-musikaali minun Varissuoni vai sinun. Pitääkö Varissuo-musikaalissa olla vähintään Itäkeskus? Mikä on totuuden ja tarun oikea balanssi? Mikä saa olla fiktiota, minkä pitää olla faktaa? Musikaali on Varissuo, varissuo ja kaikki elämäni varissuot.

Varissuo jatkaa elämäänsä ja muuttuu vuosittain, päivittäin, hetkittäin ihmistensä mukaan. Oma Varissuo–mindmapini – sen kokemukset, muistot, uutiset, ihmiset –  täydentyy kohta taiteilijoiden näkemyksellä Varissuosta. Varissuo-musikaalia en kohtaa kuin omaa Varissuotani, mutta toivon sen sisältävän varissuot elämäni varrelta: pysyvää ja betonista sekä elämän virrassa muuttuvaa, niitä ihmisiä, jotka halusivat jäädä paikoilleen ja ihmisiä jotka halusivat pois, onnistumisia ja epäonnistumisia, suuria tunteita ja pieniä unelmia – ja päinvastoin. Sitä yhteistä elämäntaidetta, jota meillä meissä kaikissa on, Varissuolla ja muualla.

Teksti ja kuvat: Päivi

Kuvat ovat iltalenkiltä Pohjois-Turusta, eivät Varissuolta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s