Pari viikkoa sitten oli taas se ilta kuukaudesta. Kovalla kiireellä Naantalista Turkuun ja kohti niin rakkaaksi tullutta Turun Kaupunginteatteria. Meitä kotikriitikoita on kaiken kaikkiaan yhdeksän henkilöä kaudella 2017-18 ja pidämme kotikriitikko-tapaamisen kerran kuussa, jolloin vietämme teatterilla aikaa yhdessä noin kolmisen tuntia.

Turun Kaupunginteatterin energinen ja ammattitaitoinen yleisötyön koordinaattori Iida Rekonen on järjestänyt jokaiseen kotikriitikko-tapaamiseen mielenkiintoisia kohtaamisia eri teatterintekijöiden kanssa. Olemmekin kauden aikana saaneet ihmetellä silmät ymmyrkäisinä Turun Sanomien kulttuuritoimittajan Irmeli Haapasen, dramaturgi Satu Rasilan, näyttämötaistelumestari Oula Kittin sekä tuotantosuunnittelija Sari Läikelän ihmeellisiä työnkuvia teatterimaailmassa.

Tässäpä siis pieni kurkistus viimeisimmän kotikriitikko-tapaamisen kulisseihin ja ettepä arvaa keiden teatterintekijöiden kanssa me saimme tällä kertaa jutella!

Tämän kuun tapaamiseen Iida ottaa meidät jälleen iloisesti vastaan henkilökunnan ovella. Vaihdamme kuulumiset kuten aina ja kävelemme reippaasti portaat ylös kolmanteen kerrokseen.

Processed with VSCO with hb1 preset

Kirsi ja Riitta valmiina näytöksiin. Tiedätkö keitä hahmoja tässä on?

Kirsi ja Riitta rupattelevat mukavia ja tuntuu niin jännältä olla näin lähellä heitä. Molemmat ovat tietenkin meille tuttuja monista teoksista, mutta he ovat aina lavalla ja me katsomossa. Nyt tuo tuttu etäisyys tuntuu mahdottoman pitkältä kun he tyynesti istuvat pöydän toisella puolella. Ja kaiken kukkuraksi hehän vaikuttavat aivan tavallisilta ihmisiltä! Onpa hienoa päästä jututtamaan näitä naisia ja kuulemaan heidän työstään.

Molemmat näyttelijät esittelevät itsensä ja molempien vaikuttavat urat kuulostavat aivan hengästyttävän monipuolisilta. Riitta on on asunut lapsuutensa Turussa, mutta kiertänyt Tampereen ja Hämeenlinnan kautta takaisin Turkuun. Kirsi puolestaan on alkujaan lähtöisin Kajaanista ja on tehnyt pitkän uran –  ennen Turkua, hän on esiintynyt Oulun kaupunginteatterissa, Porin teatterissa sekä Lahden kaupunginteatterissa.

Puhe kääntyy pian näyttelijän työn realiteetteihin ja perheen rooliin naisten elämässä. Kun päivät koostuvat vuorotyöstä, pitkistä sekä intensiivisistä harjoituskausista ja näytökset vievät yleensä suuren osan viikon illoista, on toimivan vapaa-ajan ja perheen merkitys ollut molemmille äärimmäisen tärkeää. Riitta kertoo kuinka kaikki mahdollinen aika teatterin ulkopuolella on vietetty lasten ehdoilla. Kirsi puolestaan muistelee kuinka lastentarhasta oli aikoinaan ehdotettu, että hänen lapsensa tuotaisiin aikaisemmin mukaan päivän askareisiin. Kirsi kertoo kuinka hän oli kieltäytynyt ja todennut, että hänen lapsena nukkuu niihin aikoihin ja aamuista ei ollut syytä nipistää yhtään pois – se oli perheelle tärkeää yhdessäolon aikaa.

Kyselemme kotikriitikko-kollegoidemme säestyksellä mielenkiinnolla oliko naisilla itsestäänselvyys ruveta näyttelijöiksi. Molemmat toteavat, että he ovat jollain tapaa aikoinaan ajautuneet teatteriin ja niille teillensä jääneet. Toki molemmilla on ollut niin sanottuja pieniä ammattikriisejä, jolloin on tullut pohdittua eri uravaihtoehtoja tai kokeiltua jopa kokonaan eri ammattia. Riitta muistelee meille, kuinka hän aikoinaan pohti ankarasti, lähtisikö kouluttautumaan papiksi. Kirsi puolestaan kertoo kokeilleensa eri ammatteja alkaen piirtäjän sekä vapaa-ajanohjaajan pesteistä, mutta kun teatteri astui hänen elämäänsä, ei ollut enää epäilyksen häivää mitä hän haluaa tehdä.

Molemmat kiittelevät näyttelijän työtä antoisuudesta sekä haasteellisuudesta. Riitta ja Kirsi toteavatkin, että harvassa ammatissa joutuu näin lähelle kollegoitaan, sekä fyysisesti että henkisesti. Lisäksi vaatii hiuksenhienoa tarkkuutta, valmiutta avoimuuteen sekä ihmistenlukutaitoa luoda aidot tunnelataukset rooleihin yhteisen energian synnyttämiseksi. Tämä on edellytys sille, että teos todella resonoi myös katsojissa asti.

Meitä kiinnostaa tietää kuinka roolitus yleensä tapahtuu ja onko tyypillistä, että samat näyttelijät saavat aina tietyntyyppisiä rooleja. Molemmat näyttelijät nyökyttävät päätään ja sanovat, että leimaantuminen tiettyihin roolityyppeihin on valitettavan tavallista. Ohjaaja kuitenkin päättää roolituksen parhaalla katsomallaan tavalla, eikä näyttelijällä ole siihen juurikaan sananvaltaa.

Olisi hienoa jos teatterit tilaisivat entistä enemmän uusia tekstejä suoraan näytelmäkirjailijoilta.

Pohdimme myös porukalla kuinka kautta aikojen naisille on kirjoitettu varsin pinnallisia rooleja teatterissa. Iida nostaa esimerkiksi Romeon ja Julian – kuinka pitkästyttävä Julian hahmo todella onkaan, hän painottaa. Romeolle toki tapahtuu ja sattuu, hänen sielunelämäänsä syvennytään ja sitä tutkitaan, kun taas Julian tehtäväksi jää lähinnä olla kaunis hahmo. Riitta ja Kirsi ovat molemmat samaa mieltä ja sanovatkin, että olisi hienoa jos teatterit tilaisivat entistä enemmän uusia tekstejä suoraan näytelmäkirjailijoilta. Suomi on heitä pullollaan!

Kysymme myös varovaisesti, mitä mieltä Riitta ja Kirsi ovat erityisesti elokuvamaailmaa viime aikona kuohuttaneista tapahtumista ja naisnäyttelijöiden kohtelusta. Molemmat toteavat tähän yksiselitteisesti, että kiusaaminen on lahjattoman pomon merkki ja joskus erityisesti nuoret näyttelijät voivat joutua koville. Toisaalta tämähän on melko tyypillinen ilmiö missä tahansa työssä ja ammatissa.

Varttuneempia näyttelijöitä on vaikeampi simputtaa ja ikävä kyllä silloin saakin helposti hankalan henkilön leiman otsaansa. Ja tämä koskee lähinnä kokeneita naisnäyttelijöitä, jotka uskaltavat sanoa vastaan ja haastaa. Pohdimme yhdessä, miten tämä leimaa naisen äkkiä kiukuttelevaksi eukoksi kun taas vastaavasti käyttäytyvällä miehellä tämä on merkki auktoriteetista ja ammattitaidosta.

Kysymme miltä näyttämöllä olo tuntuu näyttelijästä. Kirsi vastaa, että hänelle näyttämö on aina ollut turvapaikka. Toisaalta, työ vaatii myös suurta luottamusta työryhmän keskuudessa. Kaikille työ ei kuitenkaan sovi, sillä siinä voi joutua henkisesti todella koville. Riitta ja Kirsi muistavat molemmat tapauksia, joissa toden ja teatterin raja on saattanut alkaa hämärtyä kanssanäyttelijällä. Toisinaan taas on ollut huvittaviakin sattumuksia ja roolipaikkauksia on jouduttu tekemään nopealla aikataululla esitysten alla.

Tarinat tavallisista naisista ovat kiehtovia. Hahmon ei tarvitse olla räiskyvä supersankaritar, vaan arkipäiväisyydessä on mielenkiintoisia nyansseja.

Kysyttäessä millaisia rooleja näyttelijät toivoisivat itselleen jatkossa, menevät Kirsi ja Riitta mietteliäiksi. Riitta toteaa, että hänelle kaikkein antoisimmat roolit ovat olleet sellaisia, jossa on saanut läpikäydä kasvutarinan, mutta varsinaisia toiverooleja hänellä ei ole. Kuitenkin, tarinat tavallisista naisista sekä arkipäivän asioista ovat hänestä kiehtovia. Kirsi puolestaan toteaa, että hänelläkään toiveet eivät niinkään ui rooleissa vaan enemmän kiinnostavat tarinat, joita saa olla mukana kertomassa. Hahmon ei tarvitse olla räiskyvä supersankaritar, vaan arkipäiväisyydessä on mielenkiintoisia nyansseja. Näitä tutkimalla sekä niitä hienosäätämällä näyttämölle, tulkinta antaa paljon myös näyttelijälle.

Kotikriitikoiden joukossa on useampi, joka syttyy erityisesti musikaaleista ja arvostus laulavia näyttelijöitä kohtaan on keskuudessamme suuri. Meitä kummastuttaakin kun Kirsi ja Riitta muistelevat kuinka aikoinaan laulavia näyttelijöitä pidettiin puheteatterin tekijöitä vähempiarvoisina. Riitta ja Kirsi toteavatkin, että näyttelijän työ on kokenut paljon muutoksia vuosien aikana ja nykyään valmistuvien näyttelijöiden taitorepertuaari on erittäin kovatasoinen.

Olemme jopa herkistyneitä siitä, että saimme jutella kahden pitkän teatteriuran tehneen vahvan näyttelijän kanssa.

Juttutuokio Kirsin ja Riitan kanssa on päättymässä. Olemme kotikriitikkokollegoidemme kanssa iloisia ja jopa herkistyneitä siitä, että saimme jutella kahden pitkän teatteriuran tehneen vahvan näyttelijän kanssa. Tästä opimmekin, että näyttelijän työ ja näytelmät itsessään ovat suurta ennalta suunniteltua joukkuepeliä, jossa jokaisella pelaajalla on oma osansa yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Voimme vain kuvitella millainen yhdessä tekemisen draivi näyttämöllä esityksissä on. Miten moniulotteista ja kiehtovaa teatterin taika onkaan sekä sen tekijöille, että siitä lumoutuneille katsojille.

Saamme siis olla kiitollisia, että teatterimaailma vei molemmat näistä edessämme olevista kokeneista, palkituista ja valovoimaisista näyttelijöistä mukanaan. Innolla jäämme myös odottamaan heidän tulevia töitään näyttämöllä – olivat ne sitten kasvutarinoita, tavallisia naisia tai niitä supersankareita. Näiltä kahdelta luonnistuu mikä vain!

Kirsi nähdään tällä hetkellä Turun Kaupunginteatterin Taru Sormusten Herrasta -teoksessa sekä syksyllä 2018 tämän lisäksi teoksessa Ihmiset, paikat ja esineet. Riitan pääset näkemään tällä hetkellä Turun kaupunginteatterissa esitettävässä Dream Teamissa, Viimeisessä laivassa sekä syksyllä ensi-iltansa saavassa Varissuo-musikaalissa.

Primadonnat

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s