Olisiko parasta elämää olemassa, ilman ihmisiä, joilla on näkemystä ja toisaalta ovat innostavia ja tarpeeksi rohkeita tekemään tavanomaisesta poikkeavia ratkaisuja elämässään ja tuomaan niitä kaikkien ulottuville?

Siinä kysymys, josta antaa makuja Kaupunginteatterin Dreamteam. Huumorin kukan kauneutta on usein kehuttu ja sekin on vinhan totta, että ilman sitä, elämästä puuttuisi yksi ulottuvuus ja kaikki olisi kovin harmaata. Elämä ei ole aina kivaa, mutta sen merkitys on kuitenkin jokaiselle ainutkertainen ja siinä erilaiset kuopat ja kiemurat, ovat elämänmakuisen matkan välttämättömyyksiä.

Olen istunut kolmena iltana kuulemassa ja näkemässä kosketeltavissa olevaa esitystä neljän naisen yhteenliittymisestä. Tarina kertoo minulle inhimillisestä tarpeesta tulla jollain tavalla nähdyksi, mikä on meidän kaikkien ikiaikainen perustarpeemme. Sellaisenaan jo ajateltavissa oleva, joka on tiedossa, mutta kuinka usein unohdettavissa tai unohdettu. Heräämme kyllä jossain vaiheessa sen puutteeseen, mistä seuraa turhautumista ja erilaisia korvaavia toimintoja, joista voi olla enemmän haitallisia seurauksia kuin ensin tulemme ajatelleeksikaan. Mistä on unelmat tehty ja kenen unelmia elämme?

Komediallisuus ei ole helppo laji, mutta tässä olevan lämpimän ja hieman pisteliäänkin huumorin avulla saadaan esiin ne ihanat persoonalliset piirteet, mitkä heijastuvat taustalta. Esityksen jälkeen aplodit ovat hieman hämmentyneitä ja arkoja.  Arjessa kipeät asiat koetaan, mutta niiden syväluotaus ei aina ota kosketuspintaa meissä.  Tähän esitykseen ne oli tuotu kuin suoraan naisten lehtien sivuilta, mikä totta vieköön, on tätä päivää. Lehdistä lukemalla saamme kaikkien muiden masennukset ja terapiat luettavaksemme. Samalla saamme itsehoitoa erilaisista tavoista parantaa elämänlaatua ja palauttaa ilon elämäämme.

Dreamteamin aitous nousee juuri näistä, mistä me luemme ja samalla hämmennymme sen tuomista tunnoista itsessämme. Itkeäkö vai nauraa, totta vai eikö? Minä olen kuin suoraan itseni näköisen edessä ja hymyilen sulavasti itselleni. Onko kyse huijarisyndroomasta, kuten käsiohjelma vihjaa vai onko kyse elämästä, jonka kuvittelemme itsellemme?

01.03-18 ilta näytöksen jälkeen n klo 21 – näyttelijälämpiö.
Tukat lähtevät ja mikit samoin. Olennaiset on riisuttu, meikit vielä jäävät. Neljä naista lavalta ja vielä henkii esityksen energia pöydän ympärillä, minkä ääreen olemme asettuneet.

Mietin ääniä. Tunnistan hahmot äänistä. Rooleista on vielä jäämiä jokaisessa. Mitä minä kysyn kun en osaa kuin nimet lavalta? Kuitenkin hiusten alta kuoriutuu neljä erilaista naista. Mietin, miten huikea muutos on hiusten lähtö. Miten persoonat saavat toisen muodon, jotain jää puuttumaan ja jotain on enemmän.

dreamteam1
Mikä onkaan teidän oma dreamteaminne? Perhe, perhe ja perhe sekä teatterilla kollegat ja heistä muodostuva perhe, kuuluvat vastaukset.

Jokainen on ollut talossa jo yli 20 vuotta. Teatteri on elämäntapa ja elämän mittainen työ. Rankkaa, mutta samalla hyvin palkitsevaa. Tällä hetkellä teatterilla työskentelee 14 vakituista näyttelijää ja loput tekevät töitä freenä tai ovat mukana erialaisilla sopimuksilla. Vaihtuvuutta siis on, mutta toisaalta se on virkistävää kun tulee uusia ihmisiä ja toisaalta se tuo uusia juttuja teatterille ja rohkaisee myös vakituisia uskaltamaan eri lailla tarttumaan haasteisiin. Turun Kaupunginteatteri on kuitenkin melko pieni teatteri verrattuna moneen muuhun Suomen teatteriin.

Hyvin yksimielisiä he ovat siitä, että näyttelijän instrumentti on koko keho. Näyttelijän työ on kokonaisuudessaan hyvin psykofyysistä työtä ja lavalla tarinaa kerrotaan kuin kaikki tapahtuisi oikeasti. Oma persoona on aina mukana.  On upeata uransa aikana saada olla niin monta eri ihmistä. ”Työ lisää ymmärrystä ja työ on pitkä matka, jossa on hyvin monia kohtaloita ja elämiä elettävänä”, lisää Eeva.

Kuin varkain juttu siirtyy teatterin kummitukseen ja ryhdytään miettimään, onko kummitus mies vai nainen. Paikalle tulee  järjestäjä, joka kertoo hyytäviä tarinoita kohtaamisista. Kummitus on valkea nainen, jonka kuulee liikkuessaan teatterilla; mm raskaita askelia, laulua, ovenkahvojen liikkumista, hengitystä lähellä kun menee ohi ja kokemus siitä, miten kehon oikea puoli kylmeni yhtäkkiä eli todistuksia löytyy kummituksen olemassaolosta. Yksin ei haluta teatterille jäädä…

Oma lempipäivä on kaikille se yksi ja ainoa vapaapäivä, joka näyttelijättärillä on viikossa. Ihan ykköstärkeä on kuppi kuumaa kahvia ihan rauhassa ennen muita aamutoimia. Vapaapäivät ovat arvossaan ja niistä pyritään ottamaan kaikki irti. Rauha ja levollisuus ovat sitä, mitä jokainen haluaa työn vastapainoksi.   Kuuluu huudahduksia – ” on ihanaa aurinkoisena päivänä, ripustaa pyykkejä narulle, kuulla lintujen laulu, metsään koiralenkille, luontoon, on vaikea olla tekemättä mitään…”.

Dreamteamia oli helppo lähteä tekemään, koska tiimi oli tuttu. Ohjaaja oli päättänyt roolit, mutta käsikirjoitusta lukiessa roolit vielä sekaantuivat keskenään. Tekstin polveilu oli sellaista, että ei aina ollut selvillä kuka on kuka ja kuka puhuu ja kuka sanoo mitä. Kokonaisuus rakentui kuitenkin pikku hiljaa jo lukuharjoitusten kuluessa. Näytöksiä on yhteensä 20.

Jokainen esitys on oma juttunsa ja ennen jokaista näytöstä jännittää. Ei niin, että se veisi koko kehon ylivireystilaan, mutta sen verran pitää jännitystä olla, että keskittyminen näytökseen onnistuu hyvin. Ensi-illat ovat asia erikseen ja niissä jännitys on toisenlaista.

Keskustelun kuluessa mietin omaa rooliani katsojana, joka nyt tässä jutustelee näytelmän henkilöiden kanssa. Minulle he ovat Dreamteam ja niissä hahmoissa he ovat edelleen siinä hetkessäkin. Käsiohjelman kuvat kertovat hauskasti, miten rooli-ilmeet eroavat arki-ilmeestä ja miten kukin näyttelijä omana itsenään hehkuu toisenlaista harmoniaa, mutta minä en näe heitä siinä kuten he itse vaan kuten katsoja.

Dreamteamin Mia näyttelee lisäksi Viimeisessä laivassa, Jutta  Paavossa ja Kybersieluissa, Hanna Paavossa ja Eeva Paavossa ja Seitsemässä veljeksessä.

Mitä terveisiä katsojille?  ”Tulkaa teatteriin ja menkää metsään”, hihkaisee Mia.

Kiitos Dreamteam:  Jutta, Eeva, Mia ja Hanna.

  • Mia / henkinen valmentaja / Riitta Salminen
  • Eeva / ravitsemuskonsultti / Ulla Koivuranta
  • Hanna / ulkonäköcoach / Ulla Reinikainen
  • Jutta / sisustussuunnittelija / Minna Hämäläinen
  • Ohjaus: Satu Rasila
  • Teksti: Minna Nurmelin

Kannattaa tutustua käsiohjelmaan (Emmi Kantonen ja Satu Rasila), missä on hyvä kattaus Dreamteamista.

Näytelmän kirjoittaja Minna Nurmelin: ” Toivoisin, että katsoja kantaa esityksestä mukanaan kotiinsa näytelmän viimeisen repliikin.” Minulle siitä jäi sana – armoa. /ML

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen ja ML

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s