KATSOMOSSA: Taru sormusten herrasta tiistaina 20. helmikuuta klo 16.

TUNNETILA: Tätä on odotettu. Mielen täyttää sekavan innostunut jännitys. Käsittääkseni lehdissä on ollut ylistäviä arvioita, mutta täyttyvätkö odotukset?

 

”Näin se käy, kun ei osaa”, oli Samin yksi hauskimmista repliikeistä Turun kaupunginteatterin Taru sormusten herrassa. Siinä samassa taisi tulla teilattua yksi örkki.

Tämän esityksen kohdalla lause kuitenkin kuuluu ”Näin se käy, kun osaa”, nimittäin lavastuksen, naamioinnin, puvustuksen, videoprojisointien, valaistuksen, pyrotekniikan, erikoistehosteiden, koreografian ja näyttämöhenkilökunnan puolesta. Aivan mahtava työnäyte. Uudesta teatteritalosta saadaan paljon irti.

Tämä oli verstaan, tarpeiston ja verhoomon voimannäyttö: lavalle marssitettiin toinen toistaan massiivisempia ja taidokkaammin tehtyjä luomuksia. Harmi vain, että saimme nauttia kaikesta tästä vain lyhyitä hetkiä. Esimerkiksi Entit olivat huippuhienoja, mutta suuren työn tulokset olivat vain hetken silmiemme ilona. Itse olisin voinut ottaa vaikka kaksiosaisen esityksen, jotta kaikesta olisi voitu nauttia vähän pidempään. Elokuvat nähneelle kuvasto oli tuttua, sieltä oli lainattu paljon. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten olisi nauttinut silti täysin siemauksin. Minuun ehkä suurimman Wau-efektin sai aikaan Balrogin ja Kandalfin yhteenotto. Maisemista jäivät mieleen erityisesti Rivendell ja se kohta matkalla Mordoriin, jossa utuisia vuoria oli heijastettu myös tyllikankaaseen näyttämön keskivaiheilla. Välillä syviä maisemia katsoessa piti nipistää itseään, että sitä todellakin ollaan teatterissa eikä maisema ole todellinen. Puolipyöreä kehys lavan etuosassa ei ihastuttanut minua, mutta ei kai sitten loppujen lopuksi juuri häirinnytkään.

Varsinkin ensimmäinen kolmannes tuntui juoksukilpailulta, ja jos tarina on ennalta tuntematon, saattaa se sitä olla edelleenkin. Alun taustoittavat tarinavälähdykset olivat hienoja, sen jälkeen kuitenkin lähdettiin kiihdyttämään ja tuntui, että pyörö meni vinhaa vauhtia ympäri lavasteiden ja kohtausten vaihtuessa. Toinen kolmannes oli onneksi hieman hidastempoisempi. Tosin huomasin jo meidänkin ryhmästämme, että joitakin nopea tarinankuljetus ei häirinnyt yhtään. Minä olisin voinut edetä rauhallisemmin ja nautiskella kaikista kauniista maisemista ja ihmeistä, joita lavalla nähtiin. Elokuvamainen tarinankerronta kolmannessa osassa, jossa seurattiin kahden eri saattueen kulkua, toimi ihan hienosti. Musiikki jäi valitettavasti sivuosaan tässä esityksessä, eikä juurikaan mitään muistijälkeä siitä jäänyt.

Nopean tarinankerronnan takia myöskään näyttelijät eivät oikein ehtineet luomaan hahmojaan. Pisimpään seurattiin kolmikkoa Frodo, Sam ja Klonkku ja näyttelijätyöstä pisimmän korren vetivätkin Sam (Hannes Suominen) ja Frodo (Stefan Karlsson), hienot suoritukset. Ja Miska Kaukosen Klonkku, voi luoja, niin ällöttävä ja luotaantyöntävä. Mahtisuoritus ja sai ansaitusti suurimmat aplodit yleisöltä. Klonkun tarina myös käytiin näytelmässä alusta loppuun hyvin läpi. Erikoismaininta Heikki Nousiaisen äänelle Enttinä. Aivan täydellinen.

Kaikesta marmatuksesta huolimatta nautin esityksestä todella paljon ja aika meni siivillä. Voisin käydä katsomassa sen toistamiseenkin, jotta saisin nauttia kaikesta silmäkarkista lisää. Totuus on, että en ole nähnyt mitään vastaavaa teatterin lavalla aikaisemmin. Ei mikään täydellinen onnistuminen, mutta ainutkertainen elämys kuitenkin.

Silmäni huomasivat myös, että Konnun seinälle tauluun oli päässyt kirjailija Tolkien. Pisteet tästä.

Meitä oli matkassa kuusi henkeä, nuoria ja aikuisia. Tässä muun porukan lyhyet kommentit:

”Antaisin näytelmälle kolme ja puoli tähteä viidestä. Näytelmän stuntit, valot ja lavasteet olivat todella vaikuttavat, mutta kirja ja elokuvat ovat niin laajoja, että koko ajan näytelmässä kiirehdittiin asiasta toiseen.”

”En ole fantasian ystävä – Tolkienin kirjat lukematta ja elokuvatkin näkemättä. Teatterin lavalle loihdittu satumaailma oli kuitenkin uskottava ja hieno – Frodo ja Sam viihdyttivät upealla näyttelijän työllään. Lauluja odotin ja kaipasin.”

”Visuaalisesti ja teknisesti näyttävä suoritus, mutta käsikirjoitus ja ulkonäkö mukailivat liikaa elokuvia. Tämän seurauksena näytelmä tuntui enemmän pikakelatulta elokuvalta kuin ainutlaatuiselta sovitukselta.”

”Teknisesti ja visuaalisesti erittäin vaikuttava. Odotin joka hetki, mitenköhän seuraava kohtaus on toteutettu ja mitä uutta on tulossa. Etenkin ensimmäinen puoliaika vakuutti, plussaa etenkin Pomppivan ponin majatalon kohtauksesta.”

”Se oli ihan hyvä, mutta niin suuri tarina on ehkä vähän vaikea tiivistää niin lyhyeen aikaan ja sen takia se tuntui ehkä vähän kiirehdityltä. Erityisesti pidin aivan alusta😊”

 

Jani

Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri

 

3 thoughts

    1. Moi Ritva,
      Esitys on visuaalisesti kyllä niin ällistyttävä, että kannattaa harkita. On elävää tulta, pitkin seiniä laskeutuvia örkkejä ja paljon muita erikoistehosteita. Sekä tietysti uskomattomia rakennelmia lavan täydeltä ja kauniita taustamaisemia yli kolmen tunnin ajan. Esitykset onneksi jatkuvat syksyllä, joten aikaa on.

      Tykkää

      1. Turkulaisteatteri on saanut Lahdesta monta kiinnostunutta seuraajaa, josta kiitos kaikille kotikriitikoillekin. Syksyistä teatterimatkaa taitaa kannatta ihan tosissaan suunnitella, oikein pienryhmänä.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s