”Kolme sormusta haltiakuninkaille alla auringon,
seitsemän kääpiöruhtinaille kivisaleissaan,
yhdeksän ihmisille, jotka vie tuoni armoton,
yksi Mustalle Ruhtinaalle valtaistuimellaan
maassa Mordorin, joka varjojen saartama on.
Yksi sormus löytää heidät, se yksi heitä hallitsee,
se yksi heidät yöhön syöksee ja pimeyteen kahlitsee
maassa Mordorin, joka varjojen saartama on.”

J.R.R. Tolkien (suom. Panu Pekkanen)

Taru Sormusten Herrasta ensi-iltaviikko on käynnissä! Pitkä odotus sinne ja takaisin on ohi! Se yksi, joka on meidät löytänyt ja ajatuksiamme hallinnut on vihdoin täällä. Voi kuinka upeaa!

Primadonnilla on ollut järisyttävän hienot viime päivät, sillä pääsimme jo viime viikolla seuraamaan Tarun valmistavaa harjoitusta sekä ensimmäistä pääharjoitusta liveyleisön seurassa Turun Kaupunginteatterin päänäyttämöllä.

Valmistavassa harjoituksessa olivat läsnä vain työryhmä ja me. Ihana yleisötyön koordinaattorimme Iida ohjasi meidät istumaan hämärään takariviin, jossa suut supussa, mutta sisäisesti totaaliseti hajoillen seurasimme tätä kauan odotettua spektaakkelia. Läpimeno oli vangitsevaa katseltavaa ja neljä tuntia hujahti kuin siivillä. Väliajoilla kävimme hotkimassa eväitä ja sitten meno taas jatkui. Luulimme, että vilustumme, koska niin monet kylmät väreet ravistelivat koko kroppaa. Tarun työryhmän rautainen ammattitaito näkyi kaikessa tekemisessä. Vaikkakin läpimeno oli harjoitus, sai kokonaisuudesta jo selvän kuvan, vaikka jotain rosoisuutta toki näkyi myös harjaantumattomalle silmälle.

Koko työryhmä oli mukava, saimme kätellä itse Mikko Koukia ja järjestäjä Virpi piti meistä hyvää huolta. Hän myös saattoi meidät näyttämön kautta pois esityksen päätteeksi ja kiittelimme siinä samalla työryhmän jäseniä upeasta kokemuksesta. Näyttelijöistä Petri Rajala jäi erityisesti mieleen, sillä hän jaksoi rutistuksen jälkeen iloisesti vielä avata teatterimaailman termejä meille keltanokille. Myös Miska Kaukosen heitto “Jakso hyvin kattoa, vai?” sai meidät naureskelemaan yhdessä. No todellakin jaksoi!

Työryhmän mieletön yhteisöllisyys ja kehittyminen näkyi myös kolme iltaa myöhemmin, jolloin pääsimme seuraamaan ensimmäistä pääharjoitusta eli niin kutsuttua omaisten näytöstä. Teoksen flow oli parantunut jo huomattavasti, enää ei ollut tunnetta siitä, että katsojaa juoksutetaan tiettyjen kohokohtien kautta kohti loppua, vaan tarina oli saanut syvyyttä ja Keski-Maa todella heräsi eloon liveyleisön edessä.

Saimme seurata omaisten näytöksessä näytelmää toisen rivin keskeltä ja voi hobitit, mitkä paikat ne olivatkaan! Tuntui kuin olisimme itsekin olleet lavalla ja välillä donnat oikein takertuivat toisiinsa kiinni kun meno meni jännäksi. Kaikki erikoistehosteet, lavasteet ja hahmojen nyanssit tulivat ihan iholle asti. Savutehosteet ympäröivät meidät aika ajoin ja se vain lisäsi tunnelman mystisyyttä. Näille paikoille jatkossakin!

Rakkaat lukijat. Sormuksen aika on vihdoin täällä, pitkä odotus on ohi ja voimme täydestä sydämistämme kertoa, että se on ollut sen arvoista. Emme malta odottaa, että pääsemme ennakkonäytökseen tämän viikon keskiviikkona. Mikä onkaan parempi tapa viettää ystävänpäivää kuin lähteä seuraamaan eeppistä matkaa uskollisuudesta, lojaaliudesta ja kaikkensa antamisesta yhteisen hyvän puolesta.

Toivottavasti nähdään teatterilla. Me ainakin meinataan mennä katsomaan Taru Sormusten Herrasta – kaikkien aikojen fantasiaseikkailu, vielä monta kertaa! Muistakaa myös, että teeman mukaisesti voi pukeutuakin. Nyt on siis mahdollisuutesi toteuttaa villeimmätkin unelmasi roolista Keski-Maan vapaana kansalaisena!

Maassa Turun, joka ei ole enää varjojen saartama!

Primadonnat

Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s