Nuket ja teatteri

Muistijälki nukesta on lelu, mutta sen esiintyminen teatterikäytössä on hyvin vanha. Nuket ja nukketeatteri liitetään usein lapsiin ja leikkimiseen, mutta sen varhaisista vaiheista lähtien, yleisönä on ollut aikuiset.

Kun luen nukketeatterin historiaa käsitteleviä kirjoja, alkaa se usein sanoilla ”nukketeatterin alku ja kehitys on tiettäväsi peräisin idästä ja se on yksi vanhimmista teatterin muodoista”. Kukaan ei varmuudella tiedä, mistä (Kiina?) ja mikä on aikakausi. Varjoteatteria pidetään yhtenä vanhimpana (Jaava), jossa nuket olivat puikkonukkeja ja hahmot tehty pergamentista. Nuket oli värjätty värikkäiksi, mutta niiden värillisiä puolia saivat katsella yksinomaan miehet. Naiset saivat katsella vain niiden harmaita varjoja. (Setälä, A).

Nukketeatteria on esitetty eri muodoissa ja sen leviäminen muualle maailmaan, alkoi samoihin aikoihin kuin muunkin kulttuurin. Ensimmäisinä Euroopassa se rantautui Kreikkaan ja Turkkiin, mutta Egyptistäkin siitä on saatu runsaasti merkkejä mm hautalöytöjen yhteydessä.

Keskiajalla nukkien avulla esitettiin raamatullisia kertomuksia kirkoissa, mutta niitä on käytetty myös erilaisissa uskonnollisissa ja hengellisissä rituaaleissa jo ennen sitä. Kreikan draaman ohella nukketeatteri saavutti suosiota kansanomaisemmin turuilla ja toreilla, joissa satiirinen ote ilmein ja elein sekä miimein oli yksinkertaisempaa ja hauskempaa kansan huvia.

Italiaan nukketeatteri rantautui Sisilian kautta ja Italiassa sen perinne sai hyvinkin vankan aseman, joka on edelleen voimissaan. Historiaan luetaan Commedia Dell’ arte, joissa tiettyjen perushahmojen ryydittämänä esitettiin perusjuonellisia tarinoita. Näytelmissä käytettiin paljon naamioita ja näyttelijät kykenivät käyttämään juonellista improvisaatiota saadakseen tarinoihin sävyjä; huumoria ja satiiria; myös poliittista.

Suomessakin tunnettu Kasper – hahmo, on ympäri Eurooppaa tunnettu, tosin eri nimillä eri maissa. Kaikille näille hahmoille on yhteistä iso nenä. Tässä yhteydessä Setälä puhuu marioneteista. Kasper kuuluu käsinukkien ”heimoon”, jossa voima tulee alhaalta kun taas nuoramarionetti- esityksessä, voima tulee ylhäältä.  1800-luvulta lähtien saavutti suosiota pantomiimi, teatteri ilman puhetta.

Renessanssin ajoista on nukketeatterin vakiinnuttanut asemaansa myös vakavampana teatterin muotona. Pohjoismaihin nukketeatteri on vakiintunut vasta 1800 luvun lopulla. Yleisesti nukketeatterin poliittinen ja sosiaalinen sekä taloudellinen merkitys on usein korostunut ja sen asema näistä syistä on myös usein horjunut. Nykyään sen asema teatterin maailmassa on vahvistunut ja monipuolistunut, mikä antaa katsojalle vapautta myös olla toisinajattelija.

Sielu

Hurahtaminen nukketeatteriin on minussa synnynnäistä tai ainakin se tuntuu siltä. Maailma, mihin joudun, on Suurten mikä, mikä maa. Rakastan satuja, lastenkirjoja ja piirrettyjä. En kuitenkaan ole kaikkiruokainen vaan minulla on omat helmeni.

Nuket ja sadut edustavat minulle maailmaa, missä kaikki on todellista ja koskettavaa. Nuket ja sadut vievät nopeasti totuuden lähteille. Filosofiassa ei tunnusteta totuutta, ainakaan sellaisena kuin sen määrittelemme, mutta tarinoissa on aina tarinan totuus ja se on aito. Minut tuo riisuu aseista; liikutun, eläydyn ja koen tunteita, joilla ei ole nimiä.

Mietin usein, mistä löytyy suora yhteys johonkin ja miten juuri sillä hetkellä tunnen itseni eläväksi ja samalla liikkumattomaksi? Miksi elämys on niin voimallinen ja elähdyttävä? Ehkäpä minä pääsen mielen sopukoihin, joka on olemassa, mutta jäänyt arjen jyrän alle.

Prinsessa Hamlet – Turun Kaupunginteatterissa

nuket[1]

En pidä selittämisestä. Tarinaa voi avata monella tavalla. Nuket kertovat itsessään jo tarinaa. Hamletissa ne olivat upeita. Kehon kieli ei petä koskaan; liikkeiden avulla tunsi ja koki. Nukkien liikuttajat hävisivät ja nuket ottivat lavan.

Esitys lähti viemään rajusti ja ennen taukoa tunnelma oli käsin kosketeltavan intensiivinen. Väliajan jälkeen tunnelman ja tarinan imu hävisi. Minuun jäi kuitenkin koskettava jälki.

Tosielämä ei ole helppoa. Inhimillisyyteen kuuluu, että toimimme oman todellisuutemme vankeina. Tiettyyn pisteeseen, voimme toimia eettisesti, toisia arvostaen. Olosuhteet, historia, ympäristö ajavat meidät valintoihin, jotka saattavat hämärtää arvostelukyvyn ja puhdas näkeminen värittyy. On vaikeaa olla rehellisesti aito itse aina. Väistämättä valintojen tekeminen tulee sitä vaikeammaksi, mitä enemmän mahdollisuuksia on. On oltava tosirohkea kyetäkseen pysähtymään. Emme tiedä etukäteen, auttaako sekään, aina.

Näin minä näin Sinut Prinsessa Hamlet – jäljelle jäävät eivät tulleet onnellisiksi, mutta ehkä he tekevät erehdyksiä uudella tavalla ja säilyttävät edes jotain sinusta ja elämästäsi omassa ajattelussaan. /ML

Kuvat: ML ja Hamlet/Maija Kurki – Aura of Puppets

Lähteet:

Setälä, Annikki, 1950- Nukketeatteri, Otava
Hirn, Sven, 2010- Nukketeatterin varhaisvaiheet, SKS
https://nukketeatterkirjastossa.vuodatus.net

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s