KATSOMOSSA: Seitsemän veljestä keskiviikkona 13. joulukuuta klo 19.

TUNNETILA: Kerrankin hyvin levänneenä teatteriin, mieli on siis vastaanottavaisena. Odotukset ovat korkealla, koska olen nähnyt teoksen jo kertaalleen harjoituksissa ja pitänyt siitä. Tunne on hyvä ja innostunut.

Voin heti aluksi tunnustaa, että minuun vetoaa juuri tämänkaltainen teatteri: taustalla vahva klassikko, josta on tehty uusi tulkinta ja uuteen aikaan. Alkuperäistä teosta on kunnioitettu, mutta samalla on kuitenkin muistettu pitää hauskaa ja menty omia polkuja. Lauri Maijalan Seitsemän veljestä oli minulle ilotulitusta koko kestonsa ajan. Sykähdyttävä kokemus, jota muistelen pitkään ja joka pääsi kertaheitolla omaan klassikkolistaani. Varsinkin ensimmäinen puoliaika oli täynnä toinen toistaan hauskempia ja oivaltavampia kohtauksia. Tasapuolisuuden nimissä on sanottava, että vahvimmat kohtaukset olivat kuitenkin toisella puoliajalla.

Näytelmän onnistumisen edellytys ovat tietysti veljekset itse ja lavalla nähtiinkin seitsemän mestariteosta. Älytön määrä lahjakkuutta ja karismaa lavalla samaan aikaan. Jotkut kuitenkin vetosivat minuun erityisesti.

Näin veljekset jo puolitoista kuukautta sitten ensimmäisessä pääharjoituksessa, ja silloin Simeonin huumehoureiset näyt saivat minut valtaansa. Olen ihaillut jo aiemminkin Markus Järvenpään fyysistä ja intensiivistä heittäytymistä rooliinsa esimerkiksi Anna Kareninassa kuusi vuotta sitten. Nyt kristallikruunussa kuuhun Luciferin kanssa kohoava Simeoni sai minut tiloihin, joita en osaa selittää. Huomasin sykkeeni kohoavan ja silmistä valuvan vedet. Reaktio tuli vähän puskista ja yllätti minut. Nyt toisella kerralla tunnereaktio oli hillitympi, mutta edelleen olin hyvin vaikuttunut. Tämä kohtaus on nousemassa erittäin korkealle vuoden kulttuurihetki -listallani. Kiitos tästä, Markus Järvenpää.

Eilisessä näytöksessä suosikkiveljeni oli Lauri, jonka esittämä Sydämeni laulu sai kyyneleet silmiini. Asiaan vaikutti myös ensimmäisen rivin istumapaikkamme ja se, että saatoin nähdä Jonas Saaren kostuvat silmät hänen laulaessaan kappaletta. Myös oopperan tahdissa esitetty moderni tanssi ensimmäisellä puoliajalla oli mieleeni. Ja myyrähän on tietysti täysin vastustamaton. Kiitos näistä, Jonas Saari.

Ei tässä kuitenkaan pelkkiä itkupillejä olla, vaan suurin osa esityksestä tuli seurattua hymy korvissa, ja varsin monta kertaa huomasin spontaanisti hörähteleväni ääneen. Rajamäen rykmentin tulo katsomoon, veljesten bileteltta, joulu Impivaarassa sekä lukkari heittelemässä veljeksiä jedivoimillaan olivat varsinaisia huumoripläjäyksiä. Paremmasta ei väliä.

Ensimmäisen puoliajan päättävä Laulu oravalle Joel Mäkisen (Timo) esittämänä oli oikea tunnelmapala. Varsinkin näin joulun läheisyydessä kohtaus oli kuin manteli Eeron puurossa Impivaarassa. Sen verran pitää mainostaa, että nämä kappaleet löytyvät näyttelijöiden esittäminä Laurin Maijalan uudelta levyltä, ja se löytyy myös netin suoratoistopalvelusta. Muutaman kerran olen itsekin herkistellyt jo kappaleiden tahtiin.

Kiitos Lauri Maijala myös sinulle, joka toit juuri tämän esityksen lavalle ja mahdollistat tuhansien katsojien taas nähdä, innostua ja keskustella tästä suomalaisen kirjallisuuden merkkiteoksesta. Ja keskustelua ainakin teatterin käytävillä käytiin esityksen jälkeen, 650 suulla. Kiitos myös siitä, että teoksen alkuperäinen kieli oli säilytetty. Itsekin olen päättänyt tarttua teokseen taas uudestaan. Ja vaikka Kalle Holmbergin haamu lavalla nähtiinkin, niin vähän jäin kaipaamaan harjoituksissa nähtyä lavalla hiippailevaa ja hihittelevää Lauri Maijalan hahmoa, joka kiitteli innokkaasti taputtavaa yleisöä ja muistutteli sen olevan vain harjoitus.

Harvoin ensimmäinen penkkirivi on se paras katsomiseen, mutta Seitsemän veljeksen kohdalla täytyy sanoa sen olevan täydellinen penkkirivi ainakin minulle. Oli aivan fantastista seurata veljeksiä todella lähietäisyydeltä heidän painiessaan, pitäessään monologejaan ja on mahtavaa, että välillä esitys siirtyi katsomon puolelle, melkein syliin asti. Tosin tässä puhuu ihminen, joka elokuvateatterissa ei koskaan ole tainnut istua kuutosriviä taaempana.

Jani

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s