Seitsemän veljestä on näytelmä, josta en ole nähnyt kovinkaan montaa versiota aiemmin. Naantalissa muutama vuosi sitten pyörineen komediaversion lisäksi kosketukseni näyttämöversioon rajoittuu 70- luvun ”Legendat lavalla”- toteutuksen taltiointiin.

Ennakko-oletukseni oli, että ohjaaja Lauri Maijala on todennäköisesti ottanut melko raikkaan irtioton aiemmista dramatisoinneista. Olettamukseni osoittautui täysin oikeaksi. Näytelmän alussa tapahtuva rituaalimainen irtautuminen 70 -luvun tulkinnasta oli tyylikäs ja paljonpuhuva aloitus.

Dramaturgisista ratkaisuista ja uusista näkökulmista puhuttaessa on todettava, että näytelmä hipoo napakymppiä. Aleksis Kiven alkuperäisteoksen dialogi ja suuret linjat on nähty todellakin uudessa ja raikkaassa valossa. Mielestäni teatteriesityksen, ja varsinkin tunnetusta tarinasta tehtävän uudelleendramatisoinnin tehtävä on tuoda aina jotakin uutta sanottavaa esille tarinassaan. Veljekset ovat käyneet läpi rajun kasvojenkohotuksen. Erityisesti mieleeni jäi se, kuinka tarinan perinteiset tapahtumapaikat oli lavastuksellisesti (Janne Vasama)  ja toiminnallisesti tuotu nykypäivään, kruununjalokivenä Hiidenkiwi-kokonaisuus, joka on kekseliäisyyden ja yksinkertaisuuden sekoituksessaan katsojaa miellyttävä näkemys maankuulusta asemasodasta Viertolan härkien kanssa.

Veljestenväliset suhteet toisiinsa sekä Ulla Koivurannan ja Petri Rajalan tykittämiin sivuhahmoihin jäävät teoksen ainoaksi heikkoudeksi. Kiven kirjoittamat yksilöt eivät pääse erottumaan toisistaan mielestäni niin vahvasti kuin alkuperäisessä tekstissä. Veljes-seitsikko hengittää yksien keuhkojen tapaan, kuin pääosassa oleva ensemble. Tämä onkin varmasti täysin työryhmästä kumpuava ratkaisu, joka ei vain omaa silmääni miellyttänyt.

Näyttelijäsuorituksista erityisesti mieleeni jäi Simeonin (Markus Järvenpää) monologi, joka intensiivisyydessään aiheutti ennenkokemattoman tunnekimaran itsessäni. Miten sitä voikaan samaan aikaan olla purskahtamassa liikutuksesta itkuun ja toisaalta täynnä pelkoa ja ahdistusta?

Kaiken kaikkiaan Seitsemän Veljestä on itsenäinen ja rohkea näkemys kansalliskirjailijamme merkkiteoksesta. Näytelmä on verhoiltu tähän päivään onnistuneesti, jonka vuoksi uskonkin että se tavoittaa perinteisen teatteriyleisön lisäksi myös harvemmin katsomopenkkiä kuluttavan ihmismassan.

Jere Hultin

Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s