Turkulaisessa musiikkiteatterissa on väistämättä törmännyt Jussi Vahvaselän töihin, vaikka miestä ei ulkomuodolta tunnistaisikaan. Eikä hän itse kaipaakaan tulla tunnistetuksi, tai jos, niin töittensä kautta.

– Jos haluaa olla esillä niin teatterikapellimestarin työ on siihen väärä paikka. Minun tehtäväni on olla auttamassa näyttelijöitä, määrittelee Vahvaselkä jämäkästi.

Vahvaselän työt niin näyttelijöiden työn mahdollistajana kapellimestarin paikalta, kuin myös sovittajana ja säveltäjänä ovat muhkea paketti musiikkiteatteria. Hän on itse laskenut töitä olevan jo sadan paremmalla puolella. Neljännesvuosisadassa hän on ehtinyt paljon.

 

”Tykkään kaikista rooleistani”

Vahvaselän ura musiikissa on ollut pitkä ja ilmeisen mielenkiintoinen matka orkesterimonttuun ja laajemmallekin.

– Junnuna lähdin liikkeelle haitarin kanssa, iskelmä- ja tanssimusiikki ja keikkailu tuli tutuksi. Se vaan muuttui matkalla eri rytmimusiikin genreiksi. Ja pienestä saakka olen tehnyt biisejä ja ollut bändin liideri. Mä pidän sitä rikkautena, että on pienestä saakka saanut soittaa niin monen tyylistä, käydä keikoilla ja että koulutus on taas ihan toisenlainen, klassisen musiikin koulutus. Se on toiminut mulle.

Vahvaselän ura Åbo Svenska Teaternissa alkoi vuonna 1993 soittajana. Hän on vaikuttanut niin ÅST:ssä kuin Samppalinnan Kesäteatterissakin, johon on ensi kesäksi valmisteilla musikaalikomedia Naimakaupat Vegasissa – Honeymoon in Las Vegas samannimiseen elokuvaan pohjautuen. Samppalinnassa Vahvaselällä alkaa jo 26. kesä. Turun Kaupunginteatterissakin uraa on kertynyt jo lähes vuosikymmenen verran. Siihen ovat sisältyneet viimeisimpinä teokset Viimeinen laiva, Tom of Finland, Rock of Ages, Tamara, Seili, Jekyll & Hyde ja Kakola.

Teatterin pariin jäämisessä on ollut osuutta sekä ajautumisella alan töihin että näytelmien maailmaan uppoutumisella.

– Sellainen jännä oivallus tuli tehtyä jossain vaiheessa, kun olin pultissa soittajana, että kun alkoi kuuntelemaan ja olemaan näytelmän tapahtumissa mukana, niin aika kului tosi nopeasti, vaikka itsellä olisi soitossa pitkä tauko. Silloin oli siinä samassa tunnelmassa mukana, josta näyttelijät lähtevät laulamaan, kun biisi alkaa. Että tästä tässä on kysymys. Se oli pari vuosikymmentä sitten erittäin ratkaiseva henkilökohtainen oivallus, Vahvaselkä pohtii.

 

Joulun jälkeen Vahvaselkä voi tituleerata itseään freelanceriksi, kun viranhoito ÅST:ssa loppuu. Asiassa on hyvät ja huonot puolensa.

– Huomasin, että virassa ollessa alkoi tulla vääränlaista mukavuudenhalua. Itselleni sopii tietynlainen vapaus ja sitä kautta tuleva vastuu, tilaajakin saa silloin minusta myös enemmän irti. Uudet ärsykkeet potkivat eteenpäin. Täytyy kyllä sanoa, että olen aika itsekriittinen. Aika monta kertaa tulee esim. sovituksia veivattua ennen kuin työ lähtee käsistä. Ja se pitää nöyränä, kun koko ajan yrittää tehdä paremmin, Vahvaselkä toteaa.

Tulevaisuus freelancerina ei kuitenkaan huoleta Vahvaselkää, ja hän uskoo töiden jatkuvuuteen. Arvostus tulee tehdyn työn kautta. Viime kädessä hän on itse tyytyväinen, kun tilaaja ja yleisö ovat tyytyväisiä.

Vahvaselkä sanoo myös pitävänsä kaikista eri rooleistaan musiikissa, puolensa on niin yksin tehtävällä sovitus- ja sävellystyöllä kuin esitysten valmistelussa näyttämölle.

– Välillä kun komentaa isoa laumaa, odottaa sitä hetkeä, kun pääsee taas olemaan yksin rauhassa kopissa. Ja sitten kun täällä muutaman kuukauden tekee hommia, niin ihmettelee, että missäs ne muut ihmiset on. Tietyn ajan jälkeen kaipaa sitä toista puolta.

 

Yhteisten maailmojen etsimistä ja yhdessä oppimista

Läpi haastattelun tulee ilmiselväksi työryhmän merkitys, ja teatterin ammattilaisten yhteistyön merkitys silloinkin, kun Vahvaselkä muokkaa teosta koneiden ääressä studiolla. Yhteisiä maailmoja uusiin projekteihin etsitään varhaisessa vaiheessa dramaturgin ja lavastajan kanssa, ja lopputulos syntyy ideoiden kokonaisuutena, toisen työ tukee toista ja vie kokonaisuutta eteenpäin.

– Itsellä tulee pakottava tarve sanoo se oma. Ja siinä ei ole eikä saa olla häpeän pelkoa. Oma tosi huono juttu saattaa laukaista toisessa sen hyvän. Täytyy uskaltaa sanoa ne kaikkein huonoimmatkin ideat, siitä saattaa jotain syntyä. Sitä olen pitänyt hirveän tärkeänä.

– Sama pätee bändiharkoissa. Toivottavasti pystyn ylläpitämään sellaista ilmapiiriä, että soittajatkin sanoisivat mielipiteensä, ehkä ne kaikkein huonoimmatkin. Esimerkiksi Tom of Finlandissa sieltä tuli mielipiteitä, ja ne haastavat mut. Mun täytyy perustellusti pystyä kertomaan, miksi se asia on noin.

 

Vahvaselkä toivoo olevansa muiden silmissä yhteistyökykyinen, mutta oman mielipiteensä asioista ilmaiseva työkaveri, ei mikään joojoomies. Hän sanoo ottavansa ympärilleen mielellään itseään parempia ihmisiä, joilta voi oppia ja saada mielipiteitä. Hän myös mielellään kertoo mielipiteensä ja antaa palautetta esim. valitessaan näyttelijöitä uusiin projekteihin. Ja katsastaa samalla kertaa musiikkiteatterikentän osaajia, joiden taso on nykypäivänä korkea.

Vahvaselkä sanoo vuosien saatossa oppineensa näyttämömusiikin teosta paljon, ja uran alkuaikoihin verrattuna hänellä on runsaasti osaamista ja kokemusta, mistä ammentaa. Kun ymmärrys ja tieto teatterista ja musikaalien teosta on kasvanut, pystyy jo etukäteen huomioimaan eteen tulevia ongelmakohtia ja ottaa ne työn eri vaiheissa huomioon.

– Jo harjoituksissa otetaan huomioon, jos näyttelijät eivät lavalla ole kontaktissa ja pysty kuulemaan toisiaan hyvin. Eli asiat vaan harjoitellaan hyvin. Tai jos on kontaktissa ja on hyvä kuuluvuus, pystytään elämään hetkessä. Jos ei ole kuuluvuutta, ei ole mitään varaa tehdä asioita eri tavalla, pitää tehdä aina samalla tavalla ja voida luottaa että toinenkin tekee aina samalla tavalla.

Lavastajan kanssa käydään myös paljon keskusteluja, mutta erityisen tärkeäksi porukaksi Vahvaselkä nostaa äänimiehet. He ovat musiikkiteatterin kannalta ratkaisevassa roolissa, ja heidän osaamisestaan ja työpanoksestaan lopputuloksen onnistuminen riippuu. Heidän kanssaan kapellimestarin on aivan välttämätöntä keskustella.

 

Työntekoa, muttei hampaat irvessä

Vahvaselän mukaan tekemällä paljon työtä myös syntyy ideoita. Jos ajatus jonkin työn parissa ei luista, aina on jotain muuta, joka kaipaa valmiiksi saattamista. Sovittaminen voi toimia herättelijänä säveltämiselle tai päinvastoin, ja asiat alkavat loksahdella paikoilleen. Myös aivan jonkin muun puuhaaminen voi herätellä ideointiin.

– Nuottien siirtely saattaa toimia sisäänpääsynä johonkin maailmaan. Yhtäkkiä se saattaa synnyttää idean johonkin muuhun työhön. Että nythän mä sen keksin! Kyllä mä luotan alitajuntaan ihan hirveen paljon.

Vahvaselän puheesta välittyy luottamus paitsi alitajuntaan, myös intuitioon ja kokemuksen tuomaan varmuuteen siitä, että asiat järjestyvät. Päätä ei kannata hakata seinään väkisin, toteaa tämä joviaali kapu.

 

Yksi hyvin onnistuneista töistä on Vahvaselälle itselleen ylitse muiden. Se on Tom of Finland eli tuttavallisesti Tomppa, Touko Laaksosen elämästä kertova, alkuvuonna esitetty musikaali, jonka hän sävelsi yhdessä Jori Sjöroosin kanssa. Tomppa vilahtelee keskustelussamme pitkin matkaa kuin vanha ystävä kotinurkilta.

– Totta kai Tompalla on spesiaali paikka sydämessä. Sitä on vaikea minkään ylittää. Mutta kyllä se työ, jota juuri sillä hetkellä esitetään, on lemppari ja siihen jotenkin rakastuu ja siihen on tarkoitus rakastua, että pystyisi olemaan parhaimmillaan. Ja kyllä se on hyvin onnistunut.

 

Tulevien töiden palapeli

Tompan merkeissä hyvin alkanut yhteistyö Jori Sjöroosin kanssa on saanut ja saa edelleen jatkoa. Miehillä on valmisteilla jotakin yhteistä Turun Kaupunginteatteriin ensi vuodelle. No, näistähän ei vielä tässä vaiheessa ole lupa puhua, joten jääköön nähtäväksi ja kuultavaksi ensi vuonna. Muusta työn alla olevasta Vahvaselkä mainitsee joulukuussa ensi-iltansa saavan Muumien taikatalvi –elokuvan tunnusmusiikin nuotinnoksen. Kappale on Jori Sjöroosin sävellys, Vahvaselän sovitus ja suomenkieliset sanat ovat Paula Vesalan. Myös Tom of Finlandia parannellaan, ja toiveissa on saada sitä myös muualle esitykseen. Kesäteatterin sovituksien lisäksi on muutaman muunkin biisin tekoa.

– Tutkin seuraavia materiaaleja, jotka ehkä ovat mahdollisia tulevaisuudessa. Käyn tarjouksia läpi, ja mietin ehdinkö tekemään sovituksia. Sovituksissa teoksen tahtimäärä ja työtuntimäärä kulkevat käsi kädessä. Kokemus auttaa siinä, että tiedän keskimääräisen ajan, joka itseltäni kuluu. Ja uusien ohjelmien opettelemiseen menee myös ”nysväämisaikaa”, vaikka ne sitten auttavatkin työnteossa jatkossa.

Monenlaiset projektit pitävät Vahvaselän hyvässä työvireessä, ja työ on ikuista opiskelemista. Hän sanoo positiivisesti saavansa opiskella ja tehdä monenlaista. Vanhoja juttuja ei pidä jäädä toistelemaan.

 

Kun haastattelun lopuksi kysyn Jussi Vahvaselältä, onko hänellä kenties jakaa jotain mottoa meille teatterissa kävijöille, hän vastaa pienen miettimisen jälkeen hymyssä suin ja veitikka silmässä:

– Rakastakaa teatteria kuin itseänne.

Musiikkiteatterin monitoimimies on itse elänyt ohjeensa mukaisesti, se ei jää epäselväksi.

 

Teksti ja kuva: Päivi

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s