Isketään faktat tiskiin heti alkuun: en ymmärrä teatterista paljoakaan. En osaa käyttää oikeita termejä, en osaa yhdistää näytelmiä aiempiin teoksiin, en tunne eri genrejä tai niiden tyypillisiä piirteitä.

Se ei silti tarkoita, ettenkö voisi nauttia teatterista. Tunnelmasta, odotuksesta, hämärästä. Asuista, valoista, äänistä, hiljaisuudesta. Musiikista, tunteista, tarinoista.

Olen löytänyt oman tieni teatterikatsomoon vasta pari vuotta sitten. Ensin kokeilin varovasti, ja varasin lipun vain yhteen näytelmään. Nykyään en malta odottaa nähdäkseni niistä joka ikisen. Näiden muutaman esityskauden aikana olen ehtinyt nähdä ison osan Turun Kaupunginteatterin tarjonnasta. Olen istuutunut alas penkkiin ja antanut suurten tunteiden vyöryä päälleni.

Kotikriitikoksi hain lähinnä mielenkiinnosta. En siksi, että olisin erityisen hyvä analysoimaan ja kritisoimaan, vaan siksi, että halusin tietää teatterista enemmän. Enemmän siitä, miten kokonainen esitys syntyy, millaista osaamista ja ammattitaitoa siihen vaaditaan, kuinka paljon työtä, harjoitusta, ideoita ja sovittamista. Halusin nähdä sen, miten kokemani taikuus synnytetään näyttämölle.

Lisäksi siitä huolimatta, että teatterin historia yltää antiikin Kreikkaan saakka, näytelmiä esitetään, luetaan ja tulkitaan halki peruskoulun ja sen jälkeenkin, ja Turun kaltaisessa kaupungissa teatterin näkemiseen on mielettömät mahdollisuudet, on sillä silti monen elämässä hyvin pieni merkitys, jos merkitystä lainkaan. Moni kokee teatterin kaukaisena. Onkin ihanaa päästä kotikriitikon asemassa tuomaan teatteria lähemmäs myös niitä, jotka eivät siitä paljoakaan tiedä. Madaltaa kynnystä ja tehdä ovi kevyemmäksi avata.

Tätä kirjoittaessani päässäni alkoi soida Samuli Putron lastenlaulu Ilta oopperassa (2007). Kappaleessa pariskunta lähtee ensikertaa oopperaan, mutta miehelle kokemus ei ole yhtä mieluisa kuin vaimolle. Väliajalla mies valittaa vatsakipuja, ja jää toisen näytöksen ajaksi lämpiöön vaimon palatessa seuraamaan esitystä. Hän kaivaa sikarin taskustaan ja tilaa ison kahvin, ja molemmat saavat viettää iltaa itselleen sopivalla tavalla. Lopuksi laulussa todetaan:

”Oopperasta nauttia
voi monenlaisin tavoin
ja ne kaikki tavat ovat oikeita.”

Koen tämän viisauden pätevän niin oopperaan kuin muuhunkin teatteriin. Ei ole oikeaa tapaa nauttia taiteesta, vaan saamme lähestyä sitä kukin omasta näkökulmastamme.

Tämän syksyn ensimmäinen esitys, jonka aion mennä katsomaan, on musikaali Viimeinen laiva, ja siitä saat lukea seuraavasta blogipostauksestani. Toivottavasti olet uudesta teatterisyksystä yhtä innostunut kuin minäkin!

Pauliina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s